Ekstaasia traumaperäiseen stressihäiriöön ja psilosybiiniä masennukseen – Kanada salli huumeeksi luokiteltavien psykedeelien terapiakäytön

Tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia, joiden mukaan psykedeeleistä voi olla apua erilaisten vakavien mielenterveyden häiriöiden hoidossa.

Kuivattuja psilosybiinisieniä, jotka aiheuttavat käyttäjälle aistiharhoja. Kuva: vexedart / Alamy Stock Photo / AOP

Kanadan hallitus on päättänyt laajentaa potilaiden pääsyä hoitoihin, joissa heille annetaan terapian yhteydessä psykedeelisiksi huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä kuten psilosybiiniä ja MDMA:ta.

Asiasta kerrottiin Kanadan hallituksen virallisessa Canada Gazette -julkaisussa (siirryt toiseen palveluun).

Psykedeelit ovat keskushermoston toimintaan vaikuttavia aineita, jotka saavat aikaan muutoksia muun muassa ihmisen tietoisuuden tilassa, ajattelussa ja aisteissa sekä tunnemaailmassa, kuvailee Psykedeelitutkimusyhdistys (siirryt toiseen palveluun).

Tieteellisissä tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia, joiden mukaan psykedeeleistä voi olla apua psykiatristen sairauksien hoidossa. Viime vuosina alan tutkimuskeskuksia on perustettu useisiin yliopistoihin eri puolille maailmaa.

Tutkimusten mukaan bilehuume ekstaasina tunnettu MDMA voi auttaa esimerkiksi traumaperäisen stressihäiriön (siirryt toiseen palveluun) hoidossa ja niin sanottujen taikasienten päihdyttävä ainesosa psilosybiini voi muun muassa lievittää vaikeahoitoista masennusta (siirryt toiseen palveluun).

Tarkoituksena ei ole laillistaa psykedeelejä

Kanadan kansallisesta terveyspolitiikasta vastaava hallinnon haara Health Canada sallii nyt lääkäreiden hakea potilailleen lupaa käyttää psykedeelejä terapian yhteydessä.

Tarkoituksena on tarjota mahdollisuus erikoishoitoihin sellaisille potilaille, joilla on vakavia tai henkeä uhkaavia sairauksia, ja joita muut hoidot eivät ole auttaneet.

Kyseeseen voivat tulla lääkkeet, joilla on esimerkiksi myyntilupa joissakin muissa maissa tai jotka vaikuttavat lupaavilta kliinisten kokeiden perusteella.

Canada Gazettessa julkaistu ilmoitus korostaa, että säännösten muutokset eivät luo laajamittaista pääsyä rajoitettuihin lääkeaineisiin, eivätkä muutokset tarkoita sitä, että psykedeelejä oltaisiin laillistamassa tai niiden rangaistavuutta oltaisiin poistamassa. Poikkeusluvat myönnetään edelleen tapauskohtaisen harkinnan perusteella.

Kymmenet potilaat saaneet erikoisluvan jo aiemmin

Elokuusta 2020 lähtien kanadalaiset potilaat ovat voineet hakea poikkeuslupaa psilosybiinin terapiakäyttöön suoraan maan terveysministeriltä.

Ensimmäisenä terveysministeriltä luvan sai neljä terminaalivaiheen syöpäpotilasta. Heille sallittiin psilosybiinin terapiakäyttö kuolemaan liittyvän ahdistuksen hoidossa.

Viime joulukuuhun mennessä yhteensä 81 potilasta (siirryt toiseen palveluun) oli saanut luvan käyttää psilosybiiniä, kertoo psykedeeliavusteisen terapian vapauttamista Kanadassa ajava Therapsil-järjestö.

Therapsilin johtaja Spencer Hawkswell sanoi Global Newsille (siirryt toiseen palveluun), että viranomaisten pitää nyt tehdä selväksi, minkä sairauksien hoidossa psykedeelien käyttö on sallittu. Hän korosti, että hoitopäätösten pitää olla lääkärien eikä virkamiesten käsissä.

78 prosenttia kanadalaisista kannattaa psilosybiiniterapian laillistamista palliatiivisessa hoidossa olevien potilaiden elämänlaadun parantamiseksi, kertoi marraskuussa The Globe and Mail -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Yhdysvaltain terveysvirasto NIH:n silloinen pääjohtaja Francis Collins sanoi viime toukokuussa, että psilosybiini ja MDMA vaikuttavat lupaavilta (siirryt toiseen palveluun) terapiakäytössä.

Yhdysvalloissa Oregonin osavaltio laillisti psilosybiiniavusteisen terapian vuonna 2020. Siellä hoitojen tarjoamisen potilaille on määrä alkaa vuonna 2023.

Pitäisikö psykedeelien käyttö terapiassa sallia myös Suomessa? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 15. tammikuuta kello 23:een asti.

Lisää aiheesta: