Revontulia loimusi taivaalla viikonlopun öinä ympäri Suomen – katso kuvat

Revontulista päästiin nauttimaan viikonloppuna myös eteläisessä Suomessa.

Revontulia Jyväskylässä
Revontulia Jyväskylässä

Revontulia on voinut nähdä lauantain ja sunnuntain vastaisina öinä myös Etelä-Suomessa.

Jutun videon kuvasi Juho Onkinen Jyväskylässä. Ylen kuvaaja Kalle Purhonen puolestaan ikuisti komeasti leiskuvat revontulet Saimaan yllä Lappeenrannassa. Havaintoja on tehty myös esimerkiksi Jyväskylässä, Haminassa, Raumalla ja Helsingissä.

Näitkö sinä revontulia? Lähetä kuva meille alhaalla olevasta linkistä, ja kokoamme ne jutuksi.

Katso Ylen kuvajoukkoistuksen säännöt täältä.

Revontulet Saimaan yllä. Kuva on otettu vain lyhyen matkan päästä Lappeenrannan keskustasta, Pikisaaresta. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Aurinkotuulen nopeus kohosi auringon koronan aukon nopean virtauksen vaikutuksesta, jonka vuoksi revontulia on voinut bongailla Etelä-Suomessa.

Sunnuntaina avaruussää alkanee rauhoittua, Ilmatieteen laitokselta arvioidaan.