Hyppää sisältöön

Tongan tulivuorenpurkaus ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole aiheuttanut kuolonuhreja – tsunamivaroituksia purettu

Virallisia raportteja saarivaltion tilanteesta ei vielä ole saatu, sillä tietoliikenneyhteydet ovat poikki.

Tulivuorenpurkaus aiheutti tsunamin Tongassa
Tulivuorenpurkaus aiheutti tsunamin Tongassa

Lauantaina Tyynellämerellä Tongan saarivaltion edustalla tapahtunut merenalainen tulivuorenpurkaus ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole vaatinut kuolonuhreja. Tulivuorenpurkausta seurannut tsunamiaalto on kuitenkin aiheuttanut "mittavia vahinkoja", sanoo Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern uutistoimistojen mukaan.

Ardernin mukaan virallisia raportteja vahingoista tai kuolemista ei ole saatu, mutta hän huomautti, että viranomaiset eivät ole vielä saaneet yhteyttä kaikkiin Tongan alueisiin. Tongalla asuu noin 105 000 ihmistä.

Hunga Ha'apai -tulivuoren purkautuminen synnytti vajaan metrin korkuisen tsunamiaallon, joka rantautui lähialueen saarille. Tulivuori purkautui 64 kilometrin päässä Tongan pääkaupungista Nuku'alofasta.

Purkauksen seurauksena Tongan tietoliikenneyhteydet menivät poikki, minkä vuoksi tarkkaa tietoa saarivaltion tilanteesta ei ole toistaiseksi saatu.

– Kommunikaatio Tongan kanssa on hyvin rajoittunutta. Tiedän, että se aiheuttaa suurta ahdistusta tongalaiselle yhteisölle täällä, sanoi Ardern.

Ardernin mukaan saarivaltion pääkaupunki on peittynyt vulkaaniseen tuhkaan. Tämän seurauksena muun muassa vesi on saastunut. Avustusjärjestöt ovat kehottaneet ihmisiä käyttämään kasvomaskeja ja juomaan pullotettua vettä.

Yhdysvallat on ilmoittanut varautuneensa toimittamaan purkauksesta kärsineille alueille apua.

Räjähdyksenomainen purkaus aiheutti erittäin kovan pamauksen, joka BBC:n mukaan kuultiin jopa Fidzillä (siirryt toiseen palveluun)noin 800 kilometrin päässä tulivuoresta.

Tyynellämerellä sijaitseville rannikkoalueille Japaniin, Havaijille, Alaskaan ja Yhdysvaltain länsirannikolle annettuja tsunamivaroituksia on purettu. Uutistoimistojen mukaan tsunamiaalloista aiheutui vaurioita veneille Uudessa-Seelannissa, mutta sen suurempia vahinkoja ei ole raportoitu.

Lue lisää: