Hyppää sisältöön

Kainuun soten ohjeistus muuttuu: enää ei laiteta koululuokkia karanteeniin

Koulussa tai varhaiskasvatuksessa saaduissa altistumisissa oireeton lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin.

Kuva: Yle

Kainuun sote on antanut kouluille ja päiväkodeille ohjeet, jonka mukaan koko luokkaa tai ryhmää ei automaattisesti aseteta karanteeniin. Koulussa tai varhaiskasvatuksessa saaduissa altistumisissa oireeton lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin.

Töihin tai kouluun voi yleensä palata, kun on kulunut viisi vuorokautta viimeisimmäksi sairastuneen perheenjäsenen oireiden alkamisesta tai oireettomasti sairastuneen henkilön positiivisesta testituloksesta. Karanteeni- ja eristystarve arvioidaan kuitenkin yksilöllisesti, ja ohjeista voidaan poiketa tartuntatautilääkärin päätöksen perusteella.

Oireettomia altistuneita ohjeistetaan välttämään kodin ulkopuolisia lähikontakteja viiden vuorokauden ajan altistumisesta lukien. Karanteenia ei välttämättä määrätä, mikäli henkilöllä on täysi rokotussuoja tai aiemmin sairastettu koronatauti.Vajaan rokotussuojan tai yli kolme kuukautta sitten koronan sairastanut lapsi tai aikuinen määrätään karanteeniin, jos hän on altistunut samassa taloudessa asuvan koronatartunnalle.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.