Hyppää sisältöön

Suurin osa Kymenlaakson aluevaaliehdokkaista katsoo, että vastuu terveydestä on lopulta ihmisellä itsellään – osallistu chattiin kello 11

Ylen vaalikoneessa esitettiin myös väite, että asiakasmaksujen pitää olla sidottu ihmisen tulotasoon. Väite jakoi Kymenlaakson aluevaaliehdokkaiden kantoja.

Tänään Ylen chateissa keskustellaan siitä, kuinka kaikkein heikoimpia voidaan auttaa. Esimerkiksi yksinäisyys tai väkivallan uhka vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun. Kuvituskuva. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Suurin osa Kymenlaakson aluevaaliehdokkaista on sitä mieltä, että vastuu terveydestä ja hyvinvoinnista on viime kädessä ihmisellä itsellään. Näin vastaa miltei 70 prosenttia aluevaaliehdokkaista Ylen vaalikoneessa. (siirryt toiseen palveluun)

Kolmasosa ehdokkaista on eri mieltä väitteen kanssa. Puolueista kokoomus ja perussuomalaiset suhtautuvat suopeimmin väitteeseen. Eniten näkemystä vastustavat vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit.

Ehdokkaille esitettiin myös väite, että terveydenhuollon asiakasmaksujen pitää olla sidottu ihmisen tulotasoon. Väite jakoi ehdokkaiden kantoja, sillä kyllä vastasi reilut 40 prosenttia ja ei miltei 60 prosenttia ehdokkaista.

Yle Kymenlaakson vaaliteltan chatissa keskustellaan tänään kello 11 alkaen siitä, kuinka pidetään huolta kaikkein heikoimmista. Chattiin pääsee tästä. Chattia varten tarvitset Yle Tunnuksen. Ohjeet sen luomiseen löydät täältä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.