Hyppää sisältöön

Kemin kaupunginteatterin taiteellista henkilökuntaa uhkaa irtisanominen – rahat eivät ole riittämässä esimerkiksi vakituisiin näyttelijöihin

Kemin on tasapainotettava käyttötaloutensa. Sen seurauksena kaupunginteatterin rahoitus uhkaa pienetä niin paljon, että sillä olisi väistämättä vaikutuksia henkilöstöön.

Kaupunginhallitus edellyttää suurinta säästöä hyvinvointitoimialalta, johon myös teatteri sisältyy. Arkistokuva. Kuva: Nina Susi/Kemin kaupunginteatteri

Ylen saamien tietojen mukaan Kemin kaupunginteatterin johtaja on tiedottanut henkilökunnalle teatterin mahdollisesta uudesta toimintamallista, jossa teatterilla ei olisi lainkaan vakituista taiteellista henkilökuntaa.

Tekeillä olevan esityksen mukaan yksi mahdollisuus olisi siirtää teatterin toiminta yhdistykselle, jolla olisi jatkossa vakituisesti vain hallinnollinen ja tekninen henkilökunta. Esitysluonnos pohjautuu Kemin kaupungin säästötavoitteisiin.

Teatterinjohtajalta on pyydetty vastaus teatterin tulevasta rakenteesta tilanteessa, jossa kaupungin osuus teatterin rahoittamisesta olisi tulevaisuudessa 300 000–350 000 euroa.

– Olen kaupungilta saanut velvoittavan toimeksiannon tehdä esitys teatteritoiminnan jatkosta. Minun on esitettävä teatterin uusi palvelumalli tilatarpeineen. Esitys on keskeneräinen, mutta näissä raameissa minulla ei ole mitään mahdollisuuksia säästää niin, että säästö ei kohdistuisi teatterin henkilökuntaan, kommentoi teatterinjohtaja Mikko Bredenberg.

Viime vuonna kaupunki budjetoi teatterille 800 000 euron kaupungin rahoituksen.

Teatterin henkilökunta ei tahdo kommentoida tilannetta tässä vaiheessa.

Perustuu poliitikkojen päätöksiin

Kemin kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa, että johtavien viranhaltijoiden on valmisteltava maaliskuun valtuuston päätettäväksi käytännön toimet, joilla kaupungin käyttötalous saadaan tasapainoon.

Kertyneet alijäämät on saatava katettua ja käyttötalous ylijäämäiseksi suunnitelmavuosien aikana.

Valtuuston päätös tarkoittaa, että tulosalueiden on päästävä kaupunginhallituksen jo kesäkuussa päättämiin raameihin.

Kaupunginhallitus edellyttää suurinta säästöä hyvinvointitoimialalta, johon myös teatteri sisältyy. Hyvinvointitoimialan on säästettävä ulkoisista menoista noin 2,5 miljoonaa euroa.

– Tämä käsitellään pidemmän kaavan mukaan. Pidämme iltakoulun, ja asia on niin iso, että varmaan ryhmienkin on mietittävä omia kantojaan. Kaikkien on tiedettävä, mistä päätetään, kommentoi hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Pirita Hyötylä (sd.)

Tavoitteena kuitenkin säilyttää teatteri

Bredenberg korostaa, että tilanne on hänelle äärimmäisen vaikea.

– Tämä ei ole tietenkään mieluisa tehtävä. Yritän tehdä mallin, jolla teatteri säilyisi Kemissä. Pyrin myös siihen, että taiteellinen taso säilyisi mahdollisimman korkeatasoisena. Tehtäväni on siis valmistella esitys, mihin minut on valtuutettu, ja lopulta päättäjät päättävät, Bredenberg toteaa.

Myös yhdistyksen on mahdollista saada valtionosuuksia. Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala kertoo, että tällä hetkellä Suomessa toimii 46 valtionosuuksia saavaa teatteria. Näistä vain seitsemän on kunnallisia ja suurin osa yhdistyksiä.

– Jos opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy valtionosuuksien siirron yhdistykselle, ne maksettaisiin myös suoraan yhdistykselle. Se olisi nykyistä selkeämpää. Tällä hetkellä kaikki OKM:n valtionosuudet maksetaan yhtenä könttänä kaupungin kassaan, Rauvala sanoo.

Teatterin perusteella Kemi saa 737 000 euroa valtionosuuksia tänä vuonna. Se on 37 prosenttia valtionosuuden laskennallisesta perusteesta.

Kaupungilla on yt-neuvottelut menossa

Kemissä on menossa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut.

– Tavoitteena on selvittää, miten palvelut voidaan toteuttaa taloudellisesti kestävällä tavalla, kommentoi henkilöstöjohtaja Jani Koskela.

Neuvottelut käynnistyivät viime syksynä ja tähän mennessä kaikki pääsopijajärjestöjen edustajat ovat neuvotelleet yhdessä. Neuvotteluille ei ole sovittu tarkkaa aikataulua, mutta on selvää, että valmista pitäisi olla hyvissä ajoin ennen kaupunginvaltuustolle tehtävää esitystä.

Myös teatterin tilakysymys edelleen auki

Kemissä on käyty keskustelua myös teatterin tiloista. Uusia esitystiloja on suunniteltu Sauvosaarenkatu 4:n kiinteistöön, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty.

10. tammikuuta Kemin kaupunginhallitus päätti jatkaa asian selvittelyä (siirryt toiseen palveluun) ja totesi, että tilakysymys ratkaistaan osana valtuuston edellyttämää muutettua talousarvioesitystä.

Kaupunginhallitus päätti lähettää asian hyvinvointilautakunnalle toimintamallin arviointia varten sekä tilatyöryhmälle kiinteistön kuntoa koskevaa arviointia varten.

Lue myös:

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.