Hyppää sisältöön

Keskusrikospoliisi sai jälleen lisäaikaa Airiston Helmi -tutkintaan – epäillyn pyyntö rahojen takavarikon päättämisestä hylättiin

Poliisi on kertonut aikaisemmin tutkinnan venyvän sen laajuuden vuoksi. Venäläisen liikemiehen omistamiin kiinteistöihin Turun saaristossa tehtiin etsintä vuonna 2018.

Turun ja Maarianhaminan välisen laivareitin pohjoispuolella sijaitseva Säkkiluoto on yksi niistä paikoista, joihin poliisi teki laajan etsinnän syyskuussa 2018.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus myönsi maanantaina keskusrikospoliisille (KRP) lisää aikaa Airiston Helmi -tutkintaan. Törkeää rahanpesua koskevan syytteen nostamisen määräaikaa pidennetään 15. heinäkuuta 2022 asti.

Oikeus hylkäsi myös epäillyn vaatimuksen poliisin takavarikoimien rahojen palauttamisesta.

Käräjäoikeus määräsi KRP:n pyynnöstä oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäviksi syytteen käsittelyyn asti lukuunottamatta ratkaisuasiakirjan lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia.

Viime syyskuussa keskusrikospoliisi kertoi tutkinnan venyvän muun muassa siksi, että myös käännöstyötä vaatinut tutkintamateriaali on hyvin laaja. Lisäksi tutkinta on vaatinut yhteistyötä ulkomaisten viranomaisten kanssa, mikä on hidastanut työtä, vaikka yhteistyö sinänsä on poliisin mukaan sujunut hyvin.

Poliisi teki syyskuussa 2018 etsinnän venäläisen liikemiehen omistamiin kiinteistöihin Turun saaristossa. Häneltä takavarikoitiin muun muassa 3,5 miljoonaa euroa käteistä.

Lisää aiheesta: