Hyppää sisältöön

Ex-presidentti Porošenko palasi Ukrainaan arkaluontoisella hetkellä ja joutui heti oikeuteen – haluaa haastaa nykyistä presidenttiä

Entisen presidentin Petro Porošenkon paluu Ukrainaan sekoittaa maan poliittista tilannetta hetkellä, jolloin se valmistautuu Venäjän mahdollisiin sotilaallisiin toimiin.

Ukrainan entinen presidentti Petro Porošenko saapui 17. tammikuuta 2022 Kiovaan vastaamaan maanpetossyytteisiin oikeudessa. Kuva: Genya Savilov / AFP

Ukrainan entinen presidentti Petro Porošenko palasi maanantaina Ukrainaan vastaamaan maanpetossyytteisiin oikeudessa. Porošenko pitää syytteitä poliittisesti motivoituina.

Syyttäjän mukaan Porošenko oli sekaantunut laittomiin hiilikauppoihin, joilla rahoitettiin Venäjän tukemien separatistien toimintaa Itä-Ukrainassa vuosina 2014–2015.

Entinen presidentti sanoo olevansa syytön.

Porošenko poistui Ukrainasta joulukuussa. Hän on tavannut viime viikkoina johtajia Brysselissä, Berliinissä ja muissa Euroopan pääkaupungeissa.

Presidentti Volodymyr Zelenskyin esikunta on syyttänyt Porošenkoa syytteiden pakenemisesta. Politicon (siirryt toiseen palveluun) lähteiden mukaan Porošenko kävi PR-kampanjaa ja yritti kiillottaa julkisuuskuvaansa ulkomaisten toimittajien avulla.

Kiovan lentoasemalle Porošenko lensi Puolan Varsovasta. Porošenko sanoi, että rajavartijat takavarikoivat hänen passinsa.

"Vahva Ukraina kykenee panemaan vastaan Putinille"

Tuhannet Porošenkon kannattajat olivat häntä vastassa Kiovan lentoasemalla. Entinen presidentti tervehti heitä ja piti puheen, jossa hän kehotti kannattajiaan tulemaan oikeustalolle. Hän kutsui saamiaan syytteitä "haasteeksi meille kaikille".

Hän sanoi palanneensa Ukrainaan auttamaan maata kohtaamaan Venäjän hyökkäyksen kasvavan uhkan. Samalla hän syytti presidentti Volodymyr Zelenskyita, että tämä on pettänyt maansa.

– Emme ole täällä puolustamassa Porošenkoa vaan yhdistämässä voimamme ja puolustamassa Ukrainaa. Yhtenäinen Ukraina on vahva ja vahva Ukraina kykenee panemaan vastaan Putinille, Porošenko sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Porošenkon paluu sekoittaa Ukrainan poliittista tilannetta hetkellä, jolloin Ukraina valmistautuu Venäjän mahdollisiin sotilaallisiin toimiin. Ukraina epäilee, että Venäjä suunnittelisi hyökkäystä Ukrainaan.

Lentoasemalta Porošenko suuntasi suoraan oikeuteen, joka päättää, määrätäänkö hänet tutkintavankeuteen oikeudenkäynnin ajaksi.

Porošenko oli ajoittanut paluunsa 17. päiväksi tammikuuta. Vuosi sitten kotimaahansa palasi venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi, joka on nyt vankilassa.

Ukrainalaiset rikostutkijat sanoivat tiedotustilaisuudessa, että he yrittivät antaa haasteen Porošenkolle, mutta tämä kieltäytyi ottamasta sitä vastaan.

Porošenko: Syytteet poliittisia

Petro Porošenko omistaa makeisyhtiö Roshenin. Hän on yksi Ukrainan rikkaimmista bisnesmiehistä, mutta hänen omaisuuttaan on jäädytetty osana maanpetosrikostutkintaa.

Hän voi saada jopa 15 vuoden vankeusrangaistuksen, jos hänet tuomitaan.

Porošenko syyttää seuraajaansa presidentti Volodymyr Zelenskyita siitä, että tämä yrittää häpäistä hänet poliittisesti siirtääkseen huomion pois Ukrainan ongelmista kuten taloushuolista ja koronan aiheuttamista kuolemista.

Myös kannattajat pitävät Porošenkon syytteitä poliittisina ja Zelenskyin yrityksenä eliminoida suurin poliittinen kilpailijansa.

Zelenskyi voitti Porošenkon selvästi viime vaaleissa korruption vastaisella ohjelmallaan. Zelenskyin hallinto sanoo, että oikeuslaitos on itsenäinen ja Porošenko luulee olevansa lain koskemattomissa.

Zelenskyi sanoo taistelevansa oligarkkeja vastaan ja pyrkivänsä vähentämään heidän vaikutusvaltaansa Ukrainan politiikassa ja talouselämässä.

Lue lisää:

Näin tutkijat arvioivat nyt Venäjän aikeita Ukrainassa: "Hyökkäyksen uhka on huomattava, koska Venäjä ei voi saavuttaa tavoitteitaan diplomatialla"

Ukrainan mukaan Venäjä vaikuttaa olleen hallituksen sivujen hakkeroinnin takana

UPI:n johtaja Mika Aaltola Ykkösaamussa: Tapahtumassa on hyvin perinteinen geopoliittinen eskalaatio