Hyppää sisältöön

Etelä-Karjalassa todettiin 242 koronavirustartuntaa viikonloppuna – sairaalahoidossa 15 potilasta

Eksotella ei ole lisäsuunnitelmia kiireettömän toiminnan vähentämisestä sairaalassa eikä terveyskeskuksissa.

Etelä-Karjalassa otettiin viikonloppuna lähes 1300 koronanäytettä. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Etelä-Karjalassa on todettu viikonlopun aikana 242 koronavirustartuntaa.

Eniten tartuntoja kirjattiin perjantaille. Tuolloin Eksoten mukaan maakunnassa todettiin 109 tartuntaa.

Sairaalahoidossa on 15 koronatartunnan saanutta potilasta. Edellisen kerran vastaava määrä potilaita oli sairaalahoidossa joulukuun alkupuolella.

Tehohoidossa on alle viisi potilasta. Eksoten mukaan tehohoitopaikkoja on vielä riittävästi.

Eksoten terveyspalvelujen johtajan Tuula Karhulan mukaan keskussairaalan tilanne kuitenkin huolestuttaa yleisesti.

– Koronavirustartuntoja on paljon. Kukaan ei vielä osaa tarkasti arvioida, kuinka moni sairastuneista tulee sairaalaan. Ja sairastuuko hoitajia kovin paljon, Karhula viestittää sähköpostitse.

Eksotella ei Karhulan mukaan ole vielä lisäsuunnitelmia kiireettömän toiminnan vähentämisestä sairaalassa eikä terveyskeskuksissa.

– Alkuvuodesta vähensimme suunnitellusti jonkin verran leikkausvarauksia, jotta emme joutuisi perumaan leikkauksia. Nyt seuraamme tilannetta päivittäin.