Hyppää sisältöön

Kainuussa asunnottomia nuoria on virallisesti 45, mutta asiantuntijat arvioivat määrän yli seitsemän kertaa isommaksi

Ongelmana on se, että näitä nuoria ei tavoiteta. Nuori voi majailla esimerkiksi kavereiden luona.

Kuva: Asmo Raimoaho / Yle

Nuorten asunnottomuus on ongelma Kainuussakin. Kainuussa on virallisesti 45 asunnotonta nuorta, mutta todellisuudessa lukumäärä on paljon suurempi. Arvioiden mukaan ilman asuntoa voi olla jopa 350 alle 29-vuotiasta nuorta. Ongelmana on se, että näitä nuoria ei tavoiteta, ja nuori voi majailla esimerkiksi kavereiden luona.

Nyt eri vapaaehtoisuuteen perustuvia toimijoita on tullut Kainuuseen lisää, ja se on parantanut hiukan tilannetta.

Asunnottomuuden taustalla ovat usein nuoren oman elämän haasteet ja yhä useammin myös erilaiset päihteet, kertoo Kainuun kulttuuripaja Marilynin vastaava ohjaaja Jouni Kananen.

– Päihteet on yksi syy. On mennyt kaikki luottotiedot. Aamulla kun silmät aukaisee, niin ensimmäisenä on mielessä se, että mistä tämän päivän käyttöön saa päihteitä.

Kananen kertoo, että esimerkiksi Ylä-Kainuussa on totuttu asumaan vanhempien luona.

– Niitäkin tapauksia on, että eivät ole kirjoilla missään. Nuoret asuvat mummolassa, vanhempien luona, kaverien luona. Sitten voi olla niin, että kaveriporukka on vuokrannut asunnon ja siellä asuu joku muu, Kananen summaa.

Asunnottomuus ja köyhyys ovat teemoina tiistaina 18.1. klo 11–12 käytävässä Ylen aluevaali-chatissa. Mukana Kainuun aluevaalichatissa keskustelemassa ovat Kajaanin Pelastakaa Lapset ry:n Harjulakodin perhekuntoutuksen vastaava ohjaaja Sanna Nousiainen ja johtaja Jussi Valkama, Spartak Kajaanin puheenjohtaja ja hanketyöntekijä Mikko Leskinen, Kainuun soten aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Veera Rinne ja Kainuun kulttuuripaja Marilynin vastaava ohjaaja Jouni Kananen.