Hyppää sisältöön

Eksoten lastensuojelussa on riittävästi sosiaalityöntekijöitä – yksi työntekijä vastaa reilun parinkymmenen lapsen tilanteesta

Eksote pystyy vastaamaan uuden lain vaatimukseen, jonka mukaan yhdellä sosaalityöntekijällä saa olla vastuullaan enintään 35 lasta.

Eksotessa yhdellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on asiakkaina on keskimäärin 20–25 lasta, mikä täyttää uuden lain vaatimuksen. Kuvituskuva. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote pystyy järjestämään riittävästi sosiaalityöntekijöitä lastensuojelun uusiin vaatimuksiin.

Tänä vuonna voimaan tulleen lain mukaan yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä voi olla vastuullaan enintään 35 lasta.

Eksotessa yhdellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on asiakkaina on keskimäärin 20–25 lasta.

Vuodesta 2024 enimmäismäärä tulee lain mukaan olemaan 30 lasta.

Uuden lain tavoitteita ei ole ollut vaikea toteuttaa Eksotessa, kertoo lastensuojelun sosiaalityön ja yhteisten erityispalvelujen palvelupäällikkö Anne Korhonen.

Tavoitteena on, että sosiaalityöntekijän virat ovat täytettyinä ja avoimeksi tuleviin virkoihin saadaan palkattua sosiaalityöntekijöitä.

– Koronavirustilanne ei ole heikentänyt lastensuojelutyöhön asetettuja määräaikoja Eksotessa, vaikka joitakin etätyöjärjestelyjä on jouduttu tekemään, Korhonen lisää.