Hyppää sisältöön

Ikäihmisten hätä ja lastensuojelu työllistävät sosiaalipäivystystä – hyvinvointialueen toivotaan auttavan yhteistyötä kriisitilanteiden hoidossa Pohjanmaalla

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen tarve kunnissa kasvaa jatkuvasti. Lastensuojelun lisäksi Pohjanmaalla tarvitaan jatkuvasti enemmän apua kotona asuville ikäihmisille.

Vaaleanruskealla sohvalla vihreä sammakkopehmolelu, jonka taustalla oranssi nalle.
Hyvinvointialueen toivotaan auttavan yhteistyötä kriisitilanteiden hoidossa Pohjanmaalla.

Pohjanmaan alueen sosiaali- ja kriisipäivystys on ollut maakunnallisesti organisoitu jo useamman vuoden ajan.

Vuodenvaihteessa, kun Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymä aloitti toimintansa, ei lastensuojelun päällikkö Jussi Björnisen mukaan sillä saralla siis tapahtunut kovin suuria muutoksia.

Merkittävin muutos on ehkä se, että akuuttitilanteiden kriisipäivystys on nyt yhdistetty sosiaalipäivystykseen.

– Kun jotain tapahtuu ja tarvitaan välittömästi joku tekemään akuuttia kriisityötä, sen hoitaa sosiaali- ja kriisipäivystys. Pitkäkestoisemman työn hoitavat kriisiryhmät, jotka ovat olleet monesti kuntien järjestämiä.

Björnisen mukaan myös kriisiryhmien alueellisuutta pohdittaneen jatkossa.

Viime vuonna 3700 tehtävää

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen tarve kasvaa kunnissa jatkuvasti.

Pohjanmaalla resurssia tehtävien hoitamiseen on jouduttu lisäämään vuosittain.

Lastensuojelutapausten määrä on kasvanut ja kuormitusta syntyy myös kotona asuvien vanhusten tarpeista.

– Ehkä tarjontakin synnyttää kysyntää, mutta eritysesti vanhuspuolelta tulee uudenlaisia tehtäviä, Björninen sanoo.

Viime vuonna sosiaalipäivystys hoiti Pohjanmaalla noin 3700 tehtävää. Suurin asiakasryhmä olivat 11-17 -vuotiaat lapset ja nuoret – ja lastensuojelu.

Yli 65-vuotiaisiin liittyvät tehtävät ovat lisääntyneet sekä tilastojen että arjen havaintojen perusteella, sanoo Tuija Hölsö Pohjanmaan sosiaali- ja kriisipäivystyksestä. Kuva: Arttu Kuivanen / Yle

Seuraavaksi suurin asiakasryhmä olivat yli 65-vuotiaat, kertoo sosiaali- ja kriisipäivystyksen johtava sosiaalityöntekijä Tuija Hölsö.

– Vanhuksiin liittyvät tehtävät näkyvät tilastoissa ja arjen työssä, Hölsö sanoo.

Tyypillisiä sosiaalipäivystykseen tulevia tilanteita ovat ne, kun kotona asuva ikäihminen ei enää pärjääkään tai omaishoitaja sairastuu äkillisesti.

Yhteistyötä ja tekijäpulaa

Björninen uskoo, että kun koko maassa siirrytään hyvinvointialueiden aikaan vuoden kuluttua, sosiaali- ja kriisipäivystyksen yhteistyö terveydenhuollon ja pelastustoimen kanssa tiivistyy entisestään.

– Sosiaalipäivystyksellä on koko ajan enemmän yhteistehtäviä pelastuksen, poliisin ja terveydenhuollon kanssa. Sekä varautumiseen ja suuronnettomuuksiin liittyvät tehtävät eli viranomaisyhteistyö varmasti lisääntyy ja meillä on siinä tärkeä rooli.

Sosiaalialan ammattilaisista on krooninen pula, muistuttaa Tuija Hölsö. Pohjanmaalla haasteena on lisäksi kaksikielisyysvaatimus.

– Jokainen on elämänsä aikana jollain lailla tekemisissä sosiaalihuollon kanssa ja saa sieltä apua. Alasta ei puhuta niin paljon kuin se ansaitsisi palstatilaa ja tv-aikaa, Hölsö sanoo.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 19. tammikuuta kello 23 asti.

Lue seuraavaksi: