Hyppää sisältöön

Koronaepidemia alkaa näkyä jo sote-palveluissa – maanantaina raportoitiin 145 tartunnasta

Viime viikolla Kainuun soten testiasemilla otettiin noin 5 000 koronatestiä. Näistä positiivisia oli noin 20 prosenttia. Tartunnanjäljityksen yhteydenotoissa on nyt noin viiden vuorokauden viive.

Vaikka koronatilanne heikkenee Kainuussa, sairaalahoidon tarve on edelleen pieni. Kuva: Mimmi Nietula / Yle

Koronatartuntojen määrä jatkaa kasvuaan. Kainuussa raportoitiin eilen maanantaina 145 koronatartuntaa. Koronaviruksen ilmaantuvuus on nyt noin 1 200 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viimeisen viikon ajalta.

Kainuun soten mukaan tartuntojen ennakoidaan lisääntyvän lähiviikkojen ajan.

Viime viikolla Kainuun soten testiasemilla otettiin noin 5 000 koronatestiä. Näistä positiivisia oli noin 20 prosenttia. Tartunnanjäljityksen yhteydenotoissa on nyt noin viiden vuorokauden viive.

Kainuun sote on esittänyt, että maakunnassa otetaan käyttöön tartuntalain mukaiset lisärajoitukset. Pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkaisen mukaan koronakoordinaatioryhmä saa tänään tiistaina lisätietoja Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle tehdyn esityksen tilanteesta.

– Epidemiatilanteen Kainuussa ennakoidaan edelleen huonontuvan kuten muualla maassa. Vaikka Omikron-tartunnat leviävät herkästi, oirekuva rokotetuilla näyttää olevan lievä. Määrät ovat kuitenkin niin suuria, että poissaolot vaikuttavat eri toimintoihin.

Koronatartunnat vaikuttavat sosiaali- ja terveyspalveluissa tällä hetkellä erityisesti henkilökunnan poissaoloihin. Sairaalahoidon tarve on edelleen pieni; koronaoireiden vuoksi hoidossa on muutamia potilaita.

Kiireetöntä laboratoriopalvelua on jouduttu Kainuussa supistamaan useissa toimipisteissä. Leikkaustoiminnan sekä kiireettömien tutkimusten ja hoidon supistamiseen on varauduttu ja alasajoon ryhdytään tarpeen vaatiessa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.