Hyppää sisältöön

Helsingin poliisi hankki autojen tilalle mönkijöitä – niillä pääsee ketterästi pienille kujille, joihin autoilla ei pääse

Helsingin poliisi hankki kaksi mönkijää kahden käytöstä poistuneen poliisiauton tilalle. Poliisilla on koko maassa käytössä vasta vajaat parikymmentä mönkijää.

Helsingin poliisi liikkuu ketterästi mönkijöillä kaupungissa
Helsingin poliisi liikkuu ketterästi mönkijöillä kaupungissa

Helsingin poliisi on hankkinut päivittäiseen käyttöönsä kaksi mönkijää. Mönkijä tuo poliisille lisää liikkumiskykyä.

Maastoajon lisäksi mönkijät soveltuvat kaupunkiympäristössä liikenteen sekä yleisötapahtumien ja mielenosoitusten valvontaan.

Pienen kokonsa vuoksi se liikkuu ketterästi myös siellä, minne autolla ei pääse. Esimerkiksi radan varsilla tai Itä-Pasilan kujilla.

Poliisin mönkijällä voi ajaa jopa 80 kilometria tunnissa. Poliisien tarpeisiin varustetun mönkijän hinta on noin 20 000 euroa.

Helsingin poliisin vanhemmat konstaapelit Tuomas Parviainen ja Mika Koskenlaakso sekä ylikomisario Jere Roimu testaavat mönkijöitä Helsingin olympiastadionin lähellä. Kuva: Matti Myller / Yle