Hyppää sisältöön
Mielipide
Raha

Julia Thurénin kolumni: Varallisuuserot ovat kiusallisia ja on varakkaan vastuulla ottaa ne huomioon

Keskiluokkaisesta ihmisestä tuntuu kiusalliselta puhua köyhyydestä, koska on kiusallista, ettei kaikilla ole samoihin juttuihin varaa kuin minulla. Mutta jos köyhyydeltä sulkee silmänsä, sulkee myös monta ihmistä ulkopuolelle, kirjoittaa Thurén.

Olin joulun alla puhumassa köyhyydestä Puoli seitsemän Hyvä joulumieli -erikoislähetyksessä 46-vuotiaan eläkeläisen, ihailemani kolumnisti Auli Viitalan kanssa. Pidimme etukäteen lähetyksestä palavereja, ja tunsin itseni koko ajan kiusaantuneeksi.

Miksi minä olen puhumassa köyhyydestä, kun en ole köyhä? Eikö tämä ole taas sellaista huomion varastamista niiltä, jotka huomion ansaitsisivat? Mitä jos alan vahingossa richsplainata eli selittää hyvätuloisen näkökulmasta, miten köyhän kannattaisi elää elämäänsä?

Lopulta Auli antoi minulle huomaamattaan synninpäästön. “Aiheesta puhuminen on valtaa pitävän keskiluokan harteilla. Rahattomuuteen liittyy niin paljon häpeää ja muita tunteita, kuten pelkoa”, hän sanoi. Se, että keskiluokka sulkee suunsa köyhyydestä, ei auta yhtäkään köyhää ihmistä.

Viime aikoina etenkin somessa ihmisten puheisiin on eksynyt disclaimerit eli niin sanottujen vastuuvapauslausekkeiden viljely. Ensin puhutaan siitä, miten kaikkien pitäisi aloittaa sijoittaminen, loppuun muistetaan mainita pikaisesti, että kyllä tässä kuitenkin tiedostetaan, ettei kaikilla ole 15 euroa kuussa laittaa rahastoon. Ensin harmitellaan uuden sohvan valitsemisen vaikeutta, lopuksi taas tiedostetaan, että tämä on taas niin #vainkeskiluokkajutut (siirryt toiseen palveluun).

Tiedän tämän, koska teen itse tätä jatkuvasti. Kyse on nimenomaan pyrkimyksestäni vapautua vastuusta, ettei kukaan pääse sanomaan minulle, että tajuatko kuinka etuoikeutettu olet. Etuoikeutettuhan on nykyään haukkumasanoista pahin. Oman puheenvuoron loppuun lisätyt disclaimerit ovat kuitenkin yleensä päälleliimattuja, ja pahimmillaan vain syventävät railoa suuri- ja pienituloisten välillä. Loppuselitykset kertovat: “Asetan sanani meille hyvätuloisille, älkää te vaivautuko kuuntelemaan, te pienituloiset.”

Tiedostamisesta ei ole hirveästi iloa, jos se ei näy käytöksessä. Mitä sitten pitäisi tiedostaa? Arkisia asioita. Sitä, että ihan oikeasti 20 euroa voi olla iso raha laittaa kaverin lahjaan tai päiväkodin retkeen.

Olen huomannut, että nämä asiat pitää muistaa aina vain uudestaan. Juttelin Melkein kaikki rahasta -podcastissani eduskunnan tarjoilijan kanssa siitä, miltä tuntuu, kun ystävien tulot ohittavat hänen omansa. Hän kertoi valehdelleensa kaverille, että on liian kiireinen pizzalle, sillä kolmen lapsen kanssa käynti ravintolassa torpedoisi kesäloman budjetin. Tunsin piston, olen juuri tuo pahaa tarkoittamaton mutta hölmö pizzallekutsuja.

Puhumalla rahasta ääneen tarpeeksi monta kertaa sen arvolataukset haihtuvat pikkuhiljaa.

Jos ystävillä on käytössä eri määrä rahaa, yhteinen ajanvietto pitäisi hoitaa joko niin, että keksitään jotain, mikä ei maksa liikaa – tai sitten parempituloinen ilmoittaa, että hän hoitaa maksupuolen ilman, että aiheesta tehdään numeroa. Parasta olisi, jos ystäväpiirin tunnelma olisi niin välitön, että tarvittaessa voisi vain sanoa, että nyt ei ole rahaa, voidaanko keksiä jotain muuta.

Puhumalla rahasta ääneen tarpeeksi monta kertaa sen arvolataukset haihtuvat pikkuhiljaa. “Tulojen mukaan maksamisen kulttuuria pidetään usein oikeudenmukaisena parisuhteessa, mutta almuina ystävyyssuhteissa”, kommentoi eräs Instagram-seuraajani, kun kysyin Ylen juttua varten, mitä ihmiset toivoisivat ystäviensä tajuavan heidän rahatilanteistaan.

Miksi sitten keskiluokkaisten ihmisten pitää puhua köyhyydestä? Eikö se ole vain minunkaltaisten ihmisten halua hurskastella, että kyllä tässä ymmärretään ja tiedostetaan.

Ei, sillä köyhyydestä puhuminen pitää keskiluokalla faktat mielessä.

Ei sanota, että kaikkien kannattaa sijoittaa, koska kaikkien ei kannata sijoittaa. Puhutaan ihan rauhassa siitä sohvan valinnan vaikeudesta, vailla disclaimereita. Ei keskiluokkaisuudessa tai keskiluokan jutuissa mitään väärää ole. Mitä isompi keskiluokka maassa on, sitä parempi veropohja ja hyvinvointivaltion edellytykset. Mutta myös: kun puhutaan politiikkaa, järjestetään ystävien kanssa mökkiviikonloppuja tai kerätään koulun retkelle maksuja muistetaan realiteetit: 20 euroa on monelle iso raha, ja disclaimereilla tämä ei muuksi muutu.

Julia Thurén

Kirjoittaja on keskiluokkainen toimittaja, joka on harjoittelee disclaimereista eroon pääsyä.

Kolumnista voi keskustella 21.1. klo 23.00 saakka.