Hyppää sisältöön

Tiina Raevaara ei ihmettele koirabuumia, sillä hänelle koira on tärkeä sielunkumppani – hän myöntää hieman häpeilllen viihtyvänsä paremmin eläinten kuin ihmisten seurassa

Kulttuurivieras, kirjailija Tiina Raevaara on aina ollut kiinnostunut luonnosta ja eläimistä. Koiran kanssa Raevaara tuntee suurinta yhteyttä. Hän on yrittänyt löytää selitystä sille, miksi ihmiset viihtyvät niin hyvin koirien seurassa.

Ensin tietokoneen näytölle ilmestyy musta karvainen pää. Nuori koira häärii innoissaan Tiina Raevaaran, 42, sylissä. Videoyhteys on Talvikin mielestä todella kiinnostava. Puolivuotias, villakoiran ja spanielin risteytys on Raevaaran perheen uusin jäsen. Talvikin isä Igor makoilee jossain kauempana, se ei enää viitsi hyöriä jokaisen uuden ärsykkeen perässä.

– Meille ei tosiaankaan pitänyt tulla toista koiraa, mutta näin tässä pääsi käymään, Tiina Raevaara selittelee samalla, kun yrittää asetella Talvikkia hieman taka-alalle.

Koirat ovat olleet Raevaaralle aina tärkeitä. Hän ei kuvaile koirarakkauttaan pelkäksi "tykkäämiseksi", vaan hän suorastaan janoaa koirien seuraa. Pyyteetöntä katsetta ja karvaista turkkia, jota silittää.

Igor on hyvin seurallinen. Se kiipeää itse syliin ja vaatii rapsutusta. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Viime aikoina moni muu on tuntenut samanlaista tarvetta, sillä korona-aikana koiria on rekisteröity ennätysmäärä. Koirat ovat ujuttautuneet perheenjäseniksi, ja niihin myös satsataan. Koirantarvikekaupat muistuttavat nykyään tavarataloja, joista löytyy kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Koirien talvitakeissa on valinnanvaraa ja juhlahetkiin löytyy koirille räätälöity syntymäpäiväkakku.

– Minua alkoi kiinnostaa se, että ihminen huolehtii niin kovasti toisesta lajista. Koiria hankitaan innokkaammin kuin lapsia.

Väite pitää paikkansa, sillä vuonna 2020 rekisteröitiin lähes 49 000 koiraa, kun taas lapsia syntyi vain noin 46 000.

Niinpä Raevaara päätti kirjoittaa omakohtaisen tietokirjan, jossa hän yrittää selvittää ihmisen ja koiran yhteyttä. Minä, koira ja ihmiskunta (Like) ilmestyy helmikuun puolivälissä. Raevaara on kirjoittanut enimmäkseen romaaneja, mutta hänet tunnetaan myös kolumnistina ja tieteen popularisoijana.

Ihminen on kehittynyt yhteydessä muihin lajeihin

Raevaaran tulevassa kirjassa ihmiskunnan historia nähdään hieman erilaisessa valossa. Ihminen ei olekaan yksin päähenkilö, vaan rinnalla on muita lajeja. Raevaaran teesi on yksinkertaistettuna, että ihmisen nykyinen mahtiasema ei perustu ihmislajin ylivertaisuuteen, vaan se on muotoutunut yhteydessä muihin lajeihin.

Raevaaran tietokirja on ikään kuin vastaisku viime vuosien suosikkikirjoille Rutger Bregmanin Hyvän historialle ja Yuval Noah Hararin kirjalle Sapiens: Ihmisen lyhyt historia. Molemmissa kirjoissa käydään läpi historiaa, ja niissä ihmislaji saavuttaa valta-asemansa ylhäisessä yksinäisyydessään.

– Minä puolestani kerron kirjassani ihmisestä, joka on sinnikkäästi hakenut yhteyttä muihin eläimiin.

Keravalla asuva Tiina Raevaara ulkoilee päivittäin lähimetsissä koiriensa kanssa. Sylissä on keskikokoinen villakoira Igor. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Etenkin ihmisen ja koiran yhteiselo ulottuu kauas historiaan. Ensimmäisiä merkkejä ihmisen ja koiran yhteiselosta on löydetty noin 30 000 vuoden takaa. Ei siis ihme, että koiraa sanotaan ihmisen parhaaksi ystäväksi.

Raevaara on aiemminkin kirjoittanut koirista. Vuonna 2011 ilmestynyt Koiraksi ihmiselle oli puhtaasti tietokirja, kun taas helmikuussa julkaistavassa teoksessa on paljon myös omakohtaista pohdintaa koirista ja eläimistä.

Sirkkoja ja torakoita lemmikkeinä

Raevaara ei ole koiraihminen siksi, että olisi kasvanut koirien ympäröimänä. Hän kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät saaneet lapsena omaa koiraa sinnikkäästä mankumisesta huolimatta. Gerbiilin hän kuitenkin sai, ja se oli eläinrakkaalle lapselle hyvin tärkeä. Max Moritz von Gerbil eli lähes neljä vuotta.

Rakkaan lemmikin kuoleman jälkeen tilanne riistäytyi hieman käsistä. Raevaara alkoi hankkia monenlaisia lemmikkejä: sirkkoja, torakoita, akvaariokaloja, liskoja ja rupikonnan.

– Rupikonnasta tunnen vieläkin huonoa omaatuntoa. Luonnonvaraisia eläimiä ei tietenkään saisi ottaa lemmikiksi. Olin myös niin tietämätön, etten ymmärtänyt laittaa konnaa talvihorrokseen.

Tiina Raevaara uskoo, että lemmikit ja etenkin koirat kehittävät empatiakykyä. Teini-ikäisille lapsille koirat antavat paljon lohtua. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Nykyään lemmikeistä on paljon tietoa saatavilla. Raevaara ei ole huolissaan nykyisestä koirabuumista, sillä hänestä tuntuu, että ihmiset hankkivat tietoa lemmikeistään. Television koiraohjelmat ovat suosittuja, pentukoulut ovat täynnä ja someryhmissä kysellään neuvoja ja jaetaan vinkkejä.

– Halua ja kiinnostusta tuntuu olevan. Tietysti teorian vieminen käytäntöön on aina eri asia.

Raevaara on seurannut tyytyväisenä eläinten oikeuksien kehitystä Suomessa. Lainsäädännössä on paljon parantamisen varaa, mutta asioita nostetaan herkemmin esiin ja niistä keskustellaan. Raevaara muistuttaa kuitenkin, että tilanne on suhteellisen hyvä ainoastaan Suomen kaltaisissa hyvinvointivaltioissa.

– Useimmissa maissa eläimiä kohdellaan yhä ala-arvoisesti, niin huonosti, ettei sitä edes halua ajatella.

Villakoira toi lohtua

Juuri hyvän elämän tarjoaminen on syy, jolla Raevaara perustelee itselleen lemmikin pitämistä. Hän nauttii, kun näkee koiransa nuuskivan rentona erilaisia hajuja aamulenkillä.

Mutta on toinenkin puoli. Koira on tärkeä myös Raevaaran hyvinvoinnin kannalta. Asia konkretisoitui, kun Raevaara muutama vuosi sitten uupui ja sairastui masennukseen.

Hän oli tehnyt liikaa töitä: Kirjoittanut romaania ja tietokirjaa limittäin, opettanut, hoitanut professuuria, järjestänyt kongresseja ja huolehtinut tietenkin perheestään.

Tuona ajanjaksona ihmisten seura tuntui raskaalta. Jopa puolison läheisyys oli liikaa. Seurallinen villakoira Igor toi kuitenkin lohtua. Se ei vaatinut muuta kuin rapsutusta.

Tiina Raevaaran mieli lepää koirien seurassa. Kuvassa Talvikki. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Synkimpinä hetkinään Raevaara tunsi, että kaikki ihmiset halusivat häneltä jotain. Hän ryhtyi laatimaan päässään puolustuspuheita ennakoidakseen kuvitteellisia vaatimuksia. Tosiasiassa hän itse asetti odotuksia itselleen.

– Täytyy myöntää, että olen aina tehnyt paljon ja nopeasti. En ehkä kuitenkaan ole perinteinen suorittaja, asiat vain ovat usein johtaneet toiseen.

Lukion jälkeen Raevaara pääsi opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistoon. Eläimistä ja luonnosta kiinnostuneelle nuorelle se oli luonteva ratkaisu. Opinnot olivat innostavia ja yllätyksekseen Raevaara erikoistui ekologian sijasta perinnöllisyystieteeseen. Raevaara opiskeli nopeasti ja ryhtyi heti valmistuttuaan väitöskirjan tekoon. Tutkimustyön lomassa syntyi myös esikoinen.

Tohtoriksi valmistumisen jälkeen syntyi toinen lapsi. Aikaansaavana ihmisenä Raevaara ajatteli, että vauvan nukkuessa hän voi toteuttaa jälleen yhden haaveensa: kirjoittaa proosaa. Raevaara oli tuolloin alle kolmekymppinen.

Vauva ei nukkunut ihan niin paljon kuin Raevaara toivoi, mutta tekstiä syntyi silti.

Ensimmäisen romaaninsa Raevaara julkaisi vuonna 2008. Sen jälkeen erilaisia kirjoja on syntynyt 13.

Ei siis ihme, jos työuupumus iski.

Koiran seurassa mieli lepää

Toipumisessa Igorilla on ollut suuri merkitys. Pitkät kävelylenkit koiran kanssa ovat tuoneet rytmiä ja lepoa päiviin. Toki myös terapia ja lääkkeet auttoivat.

Sairastuminen jätti kuitenkin jälkensä. Nykyään Raevaara tarkkailee jaksamistaan ja hän vaalii untaan. Hän myös väsyy herkemmin sosiaalisissa tilanteissa. Raevaara toteaakin hieman häpeillen, että häntä ilahduttavat paljon enemmän muut eläimet kuin lajikumppanit.

– Koiran kanssa mieleni saa rauhan, jota se ei koskaan tunnu saavan ihmisten keskellä.

Eläinrakkaus pelkistetään usein hoivaviettiin, mutta Raevaaran kohdalla kyse on ennen kaikkea vuorovaikutuksesta.

– Ehkä siksi juuri koira on minulle rakkain laji, koska sen kanssa voi kommunikoida. Se selkeästi haluaa vuorovaikutukseen ihmisen kanssa.

Tiina Raevaaran alkuvuosi on ollut kiireinen, sillä helmikuussa ilmestyy tietokirja ja kesällä romaani. Koirat tuovat tärkeitä lepotuokioita arkeen. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Aikuisiällä muutettuaan pois lapsuudenkodistaan Raevaara toteutti unelmansa koirasta. Opiskeluajoista lähtien hänellä on ollut aina koira.

Raevaara ei kuitenkaan ole katkera vanhemmilleen, jotka eivät hankkineet hänelle koiraa. Hän ymmärtää heidän näkemyksensä, sillä koiran pitäminen vaatii vastuullisuutta ja koko perheen sitoutumista. Tosin Raevaaran vanhemmat olisivat ehkä päässeet vähemmällä hankkimalla koiran tyttärelleen kuin elämällä samassa talossa karkailevien sirkkojen ja torakoiden kanssa.

Pohdiskelevasti puhuvan Raevaaran kanssa olisi hauska jutella pidempään, mutta Talvikki on toista mieltä. Touhukas koira ryhtyy haukahtelemaan. Muualta talosta kuuluu ääniä, jotka ovat paljon kiinnostavampia kuin tylsäksi muuttunut tietokoneruutu. Koira haluaa selvästi emäntänsä huomion kokonaan itselleen ja päättää haastattelun.

Millaisia ajatuksia artikkeli herätti? Keskustele aiheesta 24.1. klo 23 asti.

Aiheesta lisää:

Täältä pääset Ylen Pentuliven artikkeleihin ja täältä pääset Yle Areenaan katsomaan suositun Pentuliven parhaita paloja.

Areenasta löydät myös kuusiosaisen Ymmärrä koiraasi -sarjan.