Hyppää sisältöön

Etelä-Karjalassa on koronarokotettu liki neljäsosa 5–11-vuotiaista lapsista – osa huoltajista empii lapsen rokottamista

5–11-vuotiaiden rokotukset alkoivat Etelä-Karjalassa 3. tammikuuta.

5–11-vuotiaita lapsia rokotetaan ajanvarauksella Lappeenrannassa kauppakeskus Isossa-Kristiinassa ja Imatran Torigalleriassa.  Kuva: Petri Kivimäki/Yle

Liki neljäsosa 5–11-vuotiaista lapsista on ottanut koronarokotteen Etelä-Karjalassa.

Eksoten rokotuksista vastaavan hoitajan Sari Kuiton mukaan oli keskiviikon alkuiltapäivään mennessä annettu noin 1600 lapselle. Se on ikäryhmästä noin 23 prosenttia.

– Se on kohtuullisen hyvä luku, kun meillä on rokotettu kaksi ja puoli viikkoa, Kuitto luonnehtii.

Eksote aloitti 5–11-vuotiaiden rokotukset tammikuun 3. päivä.

Rokote mahdollista ottaa myöhemminkin

Eksoten rokotuspuhelimeen tulleiden huoltajien soittojen perusteella osa empii vielä rokotteen ottamista lapselle.

– Soittajat haluavat miettivät vielä, ottavatko lapselleen rokotteen. Senhän saa myöhemminkin, jos se tällä hetkellä arveluttaa, Kuitto kertoo.

Rokotteita annetaan kaikille 5 vuotta täyttäneille.

Tällä hetkellä 5–11-vuotiaita lapsia rokotetaan ajanvarauksella Lappeenrannassa kauppakeskus Isossa-Kristiinassa ja Imatran Torigalleriassa.

Parikkalaan on suunnitteilla yksi rokotuspäivä. Eksote tiedottaa siitä heti, kun päivä on tiedossa.

Rokotukseen tulevalla lapsella täytyy olla molempien huoltajien allekirjoittama lupalappu (siirryt toiseen palveluun).

Lisää alueen uutisia sekä ilmiöitä Yle Areenassa.