Hyppää sisältöön

Venäläinen rahtiyhtiö kertoo lentäneensä Suomen poikki sääntöjen mukaan – lento tuskin liittyi tiedusteluun, ilmailuasiantuntija arvioi

AirBridgeCargo-lentoyhtiö ei kommentoi lauantain poikkeuksellisen lentoreitin syytä, mutta ilmailualan asiantuntijan mukaan selityksenä voi olla lentoturvallisuus.

Moskovasta Leipzigiin lentänyt rahtikone oli tyypiltään Boeing 747-8F. Kuva: AirBridgeCargo Airlines

Venäläinen AirBridgeCargo-lentoyhtiö kertoo, että sen huomiota herättänyt lentoreitti lauantaina Suomen yli noudatti ilmailualan sääntöjä.

Poikkeuksellista reittiä Moskovasta Suomen kautta Saksaan käyttänyt yhtiö on kommentoinut lentoa lyhyellä tiedotteella (siirryt toiseen palveluun).

Lausunnon mukaan lentosuunnitelma koordinoitiin Eurocontrolin kanssa. Eurocontrol on EU-maiden yhteinen viranomainen, jonka tehtävänä on varmistaa Euroopan ilmatilan turvallisuus.

Ilmavoimat vahvisti (siirryt toiseen palveluun) tiistaina, että lento (siirryt toiseen palveluun) lennettiin hyväksytyn lentosuunnitelman mukaan.

Normaalisti Moskovan ja Leipzigin välillä lennetään suoraan lyhintä reittiä. Lauantain lento suuntautui kuitenkin ensin pohjoiseen, josta käännyttiin Vienanmeren korkeudella Suomen poikki kohti Saksaa.

Yle kertoi maanantaina kolmen sotilas- ja turvallisuusalan asiantuntijan epäilyistä, että poikkeuksellinen lentoreitti olisi mahdollisesti johtunut Euroopan kiristyneestä tilanteesta.

Ylen jutussa asiantuntijat arvioivat, että poikkeavan reittivalinnan tarkoituksena olisi voinut olla suomalaisten reaktioiden testaus, mielenilmaus tai tiedustelu. Reitti kulki Suomessa muun muassa Suomen puolustukselle tärkeän Tikkakosken alueen kautta.

Yhtiön lentoreitti Moskovasta Leipzigiin Saksaan kulki lauantaina Suomen kautta. Kuva: Flightradar, Harri Vähäkangas / Yle

Yhtiö ei kommentoi poikkeusreittiä

AirBridgeCargo-yhtiö ei kerro lausunnossaan mitään poikkeuksellisesta lentoreitistä.

Yhtiö ei liioin halua kommentoida asiaa Ylelle tarkemmin. Moskovassa yhtiön markkinointia edustava Jelena Bojkova kertoi Ylelle sähköpostitse, ettei yhtiö voi antaa lausunnon lisäksi muita tietoja.

AirBridgeCargon mukaan Boeing 747-8F -tyyppisellä rahtikoneella Moskovasta Saksan Leipzigiin tehty RU675-lento toteutui aikataulun mukaan.

Yhtiö korostaa tiedotteessaan lentoturvallisuuden tärkeyttä. Sen mukaan yhtiön turvallisuusmääräykset perustuvat kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n ohjeisiin.

Ilmailualalla on pohdittu mahdollisia syitä erikoiselle lentoreitille. Yhtenä mahdollisuutena on noussut esille se, että koneen piti alunperin tehdä pidempi matka ja se joutui turvallisuuden vuoksi keventämään lentämällä polttoainelastiaan.

Entinen liikennelentäjä ja ilmailualan konsultti Juha Ritaranta arvioi puhelimitse Ylelle, että syy poikkeukselliseen reittiin liittyy todennäköisesti juuri turvallisuuteen.

Ritarannan tietojen mukaan lentoyhtiö käytti Moskovasta Leipzigiin lähteneellä lennolla konetta, joka oli tankattu pidempää Yhdysvaltain-lentoa varten. Painonsa takia koneen piti kiertää paljon tavallista kauempaa, jotta se keveni turvallista laskua varten.