Hyppää sisältöön

Kaksi miestä vangittiin viikonlopun huomiota herättäneen etsinnän jäljiltä Porissa

Tapaus sai alkunsa väkivaltatilanteesta Nakkilassa. Sen jälkeen poliisi etsi epäiltyä Porissa näyttävästi. Nyt Satakunnan käräjäoikeus vangitsi kaksi miestä todennäköisin syin epäiltyinä tapahtumiin liittyen.

Poliisi otti sunnuntaina kiinni useita henkilöitä epäiltyyn ampumatapaukseen liittyen. Kaksi heistä vangittiin kolme päivää myöhemmin. Kuvistuskuva. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi tänään kaksi henkilöä, jotka liittyvät viime sunnuntaina Nakkilassa tapahtuneeseen väkivaltatilanteeseen.

Tapahtumat herättivät laajempaa huomiota päivän aikana Porissa, jossa poliisi järjesti epäillyn henkilön etsinnän. Myöhemmin samana päivänä poliisi kertoi ottaneensa tapaukseen liittyen useita henkilöitä kiinni.

Tänään keskiviikkona Satakunnan käräjäoikeus vangitsi heistä kaksi.

Vuonna 1979 syntynyttä miestä epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, ampuma-aserikoksesta, vaaran aiheuttamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Vuonna 1995 syntynyttä miestä epäillään puolestaan ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.

Miehet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.

Lue myös: