Hyppää sisältöön

Jasmin Kähärälle onnistunut valmistautuminen olympialaisiin: Vuokatin naiset nousivat korkeimmalle korokkeelle Vantaan viestissä

Vuokatti Ski Team Kainuun miehet nappasivat pronssia, samoin Kainuun Hiihtoseuran naiset.

Jasmin Kähärä lähettää Vilma Nissisen ankkuriosuudelle. Kuva: Lehtikuva

Vuokatti Ski Team Kainuun naiset voittivat eilen iltakilpailussa Vantaan Suomen cupissa viestin. Joukkueessa hiihtivät Eveliina Piippo, Jasmin Kähärä ja Vilma Nissinen.

Toiseksi tuli Vantaan Hiihtoseura, ja Kainuun Hiihtoseura oli kolmas. Kainuun Hiihtoseuran joukkueessa hiihtivät Heini Hokkanen, Anni Alakoski ja Suvi Leinonen.

VSTK:n joukkueen toisen osuuden hiihti Kähärä, joka pystyi repimään riittävän eron Vantaan joukkueeseen ennen ankkuriosuutta.

– Verkassa tuntui aika pahalta, mutta kisassa tuntui irtoavan aika hyvin. Sanoisin, että tämä oli oikein onnistunut valmistautuminen (olympialaisiin). Sain kaksi hyvää kilpailua, Kähärä kertoi Yle Urheilulle.

Vuokattilaisten miesten joukkue oli kolmas. Topi Kuorelahti, Tino Tiilikainen ja Emil Liekari hävisivät 30 sekuntia viestin voittaneelle Jämin Jänteen joukkueelle.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.