Hyppää sisältöön

Poliisi pääsi yhden Suomen suurimman amfetamiinin salakuljetusjutun jäljille ja esti 580 000 annoksen pääsyn katukauppaan

Poliisin epäilyn mukaan järjestäytynyt rikollisryhmä hankki Hollannista huumeita yli neljän miljoonan euron arvosta. Päätekijöiden epäillään rahoittaneen huumekauppaa logistiikka-alan yrityksen avulla.

Poliisin takavarikoimaa amfetamiinia laatikossa. Kuva: Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Itä-Uudenmaan poliisi epäilee suomalaisista ja virolaisista henkilöistä koostuvaa järjestäytynyttä rikollisryhmää mittavasta huumeiden salakuljetukseen liittyvästä rikoskokonaisuudesta.

Poliisi epäilee rikollisjoukon hankkineen Hollannista useassa erässä yhteensä noin 165 kilogrammaa amfetamiinia tarkoituksena salakuljettaa aineet Viron kautta Suomeen. Poliisin arvion mukaan kyseisen määrän katukauppa-arvo Suomessa olisi ollut yli neljä miljoonaa euroa.

Poliisi onnistui kuitenkin takavarikoimaan 113 kilogrammaa amfetamiinia ja 103 grammaa kokaiinia sisältäneen huumausaine-erän kokonaisuudessaan. Epäillyt olivat hankkineet huumeet syyskuussa 2021.

– Takavarikko on yksi suurimpia, ellei suurin yhdellä kertaa tehty amfetamiinitakavarikko Suomen poliisin tutkimien rikostapausten yhteydessä, kertoo rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa.

Poliisi epäilee, että ryhmä ehti tuoda Suomeen kolmessa erässä yhteensä yli 50 kiloa amfetamiinia ennen kiinni jäämistään. Nämä huumeet oli jo ehditty levittää eteenpäin. Poliisi onnistui takavarikoimaan niistä noin kolme kiloa jälleenmyyjiksi epäillyiltä henkilöiltä.

– Poliisin takavarikoima 116 kiloa amfetamiinia vastaa noin 580 000:tä amfetamiinin käyttöannosta, joiden päätyminen Suomen markkinoille onnistuttiin takavarikoilla estämään, Minkkinen jatkaa.

Poliisi takavarikoi kotietsinnällä muun muassa laittomia aseita. Kuva: Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Poliisi: Rahat huumeisiin saatiin logistiikka-alan yrityksestä

Poliisin epäilee kuuden henkilön kuuluneen amfetamiinin maahantuonnin järjestäneeseen rikollisryhmään. Ryhmän johtajina ja amfetamiinin tilaajina poliisi pitää kahta suomalaista miestä. Epäillyt ovat kolmekymppisiä, syntyneet vuosina 1991 ja 1992.

Poliisin epäilyn mukaan miehet vaihtoivat huumeiden ostamista varten keräämänsä rahat kryptovaluutaksi, jolla huumausaine-erät maksettiin niiden toimittajalle Hollantiin. Rahaa huume-erien maksuun on esitutkinnassa selvinneiden tietojen perusteella otettu muun muassa toisen pääepäillyn hallinnoiman logistiikka-alan yrityksen varoista.

Muut ryhmän jäseniksi epäillyt ovat Viron kansalaisia, joista osa asuu Suomessa. Heidän epäillään toimineen ryhmässä salakuljetuksen järjestäjinä ja osin myös amfetamiinin säilyttäjinä sekä levittäjinä.

Rikollisryhmän jäsenten lisäksi kokonaisuudessa yhteensä kymmentä muuta henkilöä epäillään törkeistä huumausainerikoksista tai niihin liittyvästä avunannosta. Osaa epäillään myös rahanpesusta.

Poliisi löysi kotietsinnällä varastetun sähköpyörän. Kuva: Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

Hollannin poliisi tarkkaili rikollisryhmää

Itä-Uudenmaan poliisi johti rikoskokonaisuuden tutkintaa. Poliisi ja syyttäjät tekivät tutkinnan aikana yhteistyötä Europolin sekä Hollannin ja Viron poliisin kanssa.

Hollannin poliisi tarkkaili rikollisryhmän jäseniä Hollannissa ja lähetti Suomen poliisille reaaliaikaista tietoa. Suomen poliisi pyysi Hollannin poliisilta toimenpiteitä, joiden myötä huumeet saatiin takavarikoitua ja salakuljettajaksi epäilty jäi kiinni.

Hollannissa salakuljetuksen järjestäneistä henkilöistä kaksi otettiin kiinni heti heidän palattuaan Hollannista Viroon. Rikollisryhmän johtajiksi epäillyt, amfetamiinin tilanneet suomalaiset henkilöt otettiin tämän jälkeen kiinni Suomessa.

Ryhmän maahantuomasta amfetamiinista kaksi kiloa epäillään salakuljetetuksi Suomesta Viroon. Yleensä suunta on Suomen poliisin suorittamissa esitutkinnoissa ollut päinvastainen.

Nyt valmistunut esitutkinta kesti yli puoli vuotta, ja esitutkintamateriaalia kertyi yli 3 500 sivua.

Lisää aiheesta: