Hyppää sisältöön

Aiemmin Oulun kaupunginvaltuutetut kertoivat pelon ja turvattomuuden ilmapiiristä, nyt asiat ovat toisin – mitä vuodessa on tapahtunut?

Pohjamudissa rypenyt Oulun kaupunginvaltuuston keskustelukulttuuri on selvästi parantunut. Ylen selvityksen mukaan keskeinen syy muutokseen vaikuttaa olevan Junes Lokan putoaminen valtuustosta.

Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen on tyytyväinen sihen, että keskustelukulttuuri valtuustossa on nyt aiempaa parempi. Kuva: Janne Veikko Körkkö / Yle

Poikkeuksellisen huono.

Sellaiseksi moni Oulun kaupunginvaltuutettu kuvaili valtuuston ilmapiiriä edellisellä kaudella.

Riitainen keskustelukulttuuri huipentui rikosilmoituksiin ja julkisuuteen korona-ajan etäkokousten kiusaamisen, kiroilun ja teknisten ongelmien jälkeen.

Tapahtumista on kulunut toista vuotta, ja viime vuonna valittiin uusi valtuusto. Yle lähetti valtuutetuille kyselyn ja selvitti, mikä ilmapiirin tilanne on nyt.

Noin puolet vastanneista kaupunginvaltuutetuista oli sitä mieltä, että keskustelukulttuurissa on vieläkin puutteita tai parantamisen varaa. Toinen puoli taas ei enää näe mittavia puutteita.

Ylen kyselyyn vastanneiden yksimielisen näkemyksen mukaan keskustelukulttuuri on tällä valtuustokaudella kuitenkin olennaisesti parempi kuin edellisellä kaudella.

Useimmat valtuutetut näkivät kulttuurin paranemisen syynä valtuuston kokoonpanossa tapahtuneet muutokset.

Vastauksissa todetaan muun muassa näin:

Osa tuuleen huutelijoista ja tyhjän puhujista ymmärsi itse jäädä pois ja loput kansa äänesti ulos valtuustosta.

Ilmapiiri on huomattavasti paljon rakentavampi kuin päättyneellä kaudella oli.

Yksi vastaaja kertoo, että "edellisellä kaudella yksi valtuutettu käytti toisinaan asiattomia puheenvuoroja, johon muutamat valtuutetut provosoituivat käyttäytymään epäkunnioittavasti. Nyt nämä valtuutetut eivät ole valtuustossa, joten keskustelukulttuuri on ollut asiallisempaa."

Viime kaudella keskustelu oli ilkeää ja repivää

Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen (kok.) vahvistaa muutoksen. Hänen mukaansa uudessa valtuustossa esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä on pystytty keskustelemaan aiempaa asiallisemmin.

– Olen tosi iloinen, että kansa on viisas ja on valinnut sellaisia päätöksentekijöitä, jotka ovat päätöksentekokykyisiä myös vaikeissa asioissa, toteaa Hänninen.

Puheenjohtaja Hännisen mukaan Oulun kaupunginvaltuustossa oli edellisellä kaudella yksittäisiä ihmisiä, jotka heikensivät käytöksellään keskustelukulttuuria.

Kun Yle aiemmin kysyi oululaisvaltuutetuilta keskusteluilmapiiristä, huomattava osa vastanneista nimesi heikon keskustelukulttuurin suurimmaksi syyksi valtuutettu Junes Lokan (ASYL) käyttäytymisen.

Hänninen myöntää että Lokan putoamisella pois valtuustosta viime vaaleissa on ratkaiseva merkitys keskustelukulttuurin paranemiseen.

Valtuutetut kertoivat aiemmin Ylelle kokeneensa, että Lokan käyttäytyminen valtuuston kokouksissa, valtuuston sisäisessä chatissa ja omalla Youtube-kanavallaan, myös valtuuston kokouksien aikana, oli repivää ja henkilöön käyvää. Tapahtumia on tutkinut myös poliisi.

Kysyttäessä Hänninen vahvistaa, että Lokan esitystapa sai monet omaksumaan samanlaisen aggressiivisen keskustelutavan. Lokka ei halunnut kommentoida asiaa Ylelle.

Junes Lokka on toiminnallaan yltänyt viime vuosina usein julkisuuteen. Eniten huomiota lienee saanut Lokan nostama kunnianloukkausoikeusjuttu toimittaja Johanna Vehkoota vastaan ja asian käsittely kolmessa oikeusasteessa.

"Asiat ja arvot riitelevät, eivät ihmiset"

Myös muiden Ylelle vastanneiden valtuutettujen mukaan ilmapiiri on nyt toinen ja keskustelua voidaan käydä vaikeista asioista.

Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä sanoo valtuuston keskustelun olleen rauhallista ja asiallista. Ylilyöntejä ei ole hänen mukaansa tapahtunut. Vaikka asioista ollaan oltu eri mieltä, keskustelu on pysynyt asiakysymyksissä.

– Toivon, että pystymme tulevaisuudessa vielä syvällisempään keskusteluun päätösasioista. Nautin tilanteista, joissa valtuutetut ovat perehtyneet asioihin ja tuovat esille uusia ratkaisuja, sanoo Vehkaperä.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Koskela kokee myös nykyisen valtuuston olevan ilmapiiriltään rakentavampi kuin edellinen.

– Asiat ja arvot riitelevät, eivät ihmiset. On sellainen olo, että nyt oikeasti halutaan saada asioita aikaa.

Kristillisdemokraattien ainoa valtuutettu Marja-Leena Kemppainen kertoo kokevansa kaupunginvaltuuston keskustelukulttuurin tällä hetkellä ihan hyväksi. Samoin vihreiden valtuutettu Esa Aalto sanoo hänkin keskustelukulttuurin menneen parempaan suuntaan.

– Viime kausi oli poikkeuksellinen, mutta nyt useampi kärjekästä kieltä käyttänyt valtuutettu on jäänyt pois, minkä vuoksi keskustelu on tavanomaisempaa poliittista väittelyä. Henkilöön meneviä kommentteja en ole edes nyt huomannut.

Somekulttuuri näkyy valtuustossa

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Anne Huotari kertoo näkevänsä valtuustossa uusia jäseniä, joille on hänen mukaansa jäänyt somekäyttäytyminen päälle.

– Somekulttuurissa aikuisikänsä viettäneet ovat omaksuneet käyttäytymiskoodin sieltä ja näyttävät soveltavan sitä myös valtuuston keskustelussa.

Huotari kokee, että osaa uusista valtuutetuista ei kiinnosta aito vaikuttaminen asioihin vaan esiintyminen yleisölle.

– Ihan kuin koulussa kovikset haluavat näyttää muille olevansa "rohkeita" sanomaan mitä vain, eivätkä piittaa toisista, sanoo Huotari.

Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pirjo Sirviö arvioi, että Oulun valtuustossa ollaan nyt palaamassa normaaliin.

– Aina on toki parantamisen varaa. Viranhaltijoiden panettelu tai syyllistäminen ei kuulu asiallisen valtuutetun puheisiin. Puheenjohtajalla on tässäkin avainrooli, hänen pitää palauttaa keskustelu asialliseen aiheen käsittelyyn.