Hyppää sisältöön

Oulussa perutaan yli 40 bussivuoroa lähiliikenteestä perjantaina

Peruttujen bussivuorojen ajankohtainen tilanne löytyy Oulun joukkoliikenteen verkkosivuilta.

Vuoroja on peruttu päivittäin nyt yli viikon ajan Oulun joukkoliikenteessä. Kuva: Risto Degerman / Yle

Oulun lähiliikenteessä bussivuorojen peruutukset jatkuvat. Perjantaina perutaan reilut 40 bussivuoroa OTP Travelin kuljettajapulan vuoksi. Lisäksi osa linjoista ajetaan lyhyempänä, muutokset löytyvät Oulun joukkoliikenteen päivittyvästä tiedotteesta. (siirryt toiseen palveluun)

Kuljettajapulan on kerrottu johtuvan koronatartunnoista ja -karanteeneista.

Vuoroja on peruttu päivittäin nyt yli viikon ajan. Suurimmillaan peruttuja vuoroja on ollut noin 250 päivässä.

Lisää aiheesta:

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.