Hyppää sisältöön

Mies myi olemattomia sähkötyökaluja ja musiikkisoittimia verkossa edullisesti – poliisi muistuttaa, ettei rahaa kannata lähettää etukäteen

Poliisi epäilee 1990-luvulla syntynyttä tamperelaismiestä lukuisista petoksista. Ostajat maksoivat miehelle etukäteen tämän verkossa kaupittelemista tavaroista, joita ei todellisuudessa ollut.

Nokian poliisi on selvittänyt verkossa tapahtuneen petossarjan. Kuvituskuva. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Nokian poliisi tutkii petossarjaa, jossa usea verkossa ostoksia tekevä asiakas on tullut huijatuksi. Epäiltynä on 1990-luvulla syntynyt tamperelainen mies, ja huijatut ovat eri puolilta Suomea.

Miehen epäillään myyneen internetin myyntipalstalla tavaraa, jota hänellä ei ollut. Ostajat ovat maksaneet tuotteet etukäteen myyjän osoittamalle tilille, mutta eivät ole saaneet ostamiaan tavaroita.

Poliisi tutkii 24 petosta, jotka ovat tapahtuneet viime vuoden keväällä ja syksyllä.

Mies on kaupitellut muun muassa sähkötyökaluja ja musiikkisoittimia hieman tavallista edullisempaan hintaan kuin myyntipalstoilla yleensä pyydetään.

Rikossarja siirtyy nyt syyttäjälle syyteharkintaan. Poliisi kehottaa tiedotteessaan kaikkia olemaan tarkkana ostoissa, joissa rahaa lähetetään myyjälle etukäteen ilman, että tuotetta on nähty.