Hyppää sisältöön

Herätys: 51 kuntaa jäämässä ilman yhtäkään valtuutettua | Päivi Räsäsen oikeudenkäynti alkaa | Mitkä ovat EU:n jakolinjat Venäjän suhteen?

Kerromme päivän uutiset ja puheenaiheet nopeasti.

Puheenjohtaja Petteri Orpo sai raikuvat aplodit kokoomusväeltä puoluetoimistolla sunnuntai-iltana. Kirsi Hölttä (oikealla) kukitti puheenjohtajan. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kokoomuksesta aluevaalien suurin puolue, keskustalle eniten valtuustoja

Aluevaalien tulokset nostivat kärkikolmikoksi perinteiset suuret puolueet eli kokoomuksen, SDP:n ja keskustan. Kokoomus sai suurimman äänimäärän, mutta keskusta valtasi eniten aluevaltuustoja. Alle puolet äänioikeutetuista äänesti, äänestysprosentti jäi 47,5:een.

Nämä kunnat eivät saaneet ketään läpi valtuustoihin

Äänestäjiä äänestämässä aluevaaleissa Pohjois-Savon hyvinvointialueella, jossa kolme kuntaa jää ilman valtuutettua. Eniten tällaisia kuntia on kuitenkin Pirkanmaalla. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Kaikkiaan 51 kuntaa jää aluevaaleissa ilman yhtään aluevaltuutettua. Vaaleissa oli mukana 292 kuntaa, eli noin 16 prosenttia kunnista jää ilman kunnasta tulevaa valtuutettua. Ilman valtuutettuja jääviä kuntia on tulossa eniten Pirkanmaalle, toiseksi eniten Pohjois-Pohjanmaalle. Katso täältä lista ilman valtuutettua jääneistä kunnista.

Päivi Räsäselle luetaan syytteet

Syyttäjä katsoo, että Päivi Räsänen (kd.) on solvannut homoseksuaaleja pamfletissa, twiitissään sekä radiohaastattelussa. Kuva: Pekka Sipola

Tänään alkavassa oikeudenkäynnissä tuomioistuin pohtii tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa, voiko Raamatun siteeraaminen olla rikos. Päivi Räsäsen (kd.) oikeudenkäynnissä on kyse siitä, miten sananvapautta voidaan käyttää uskonnollisissa mielipiteissä ja julkaisuissa. Syyttäjä vaatii Räsäselle rangaistusta kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Räsänen kiistää syytteet.

Haukkoja ja neuvottelijoita – mitkä ovat EU:n jakolinjat Venäjän suhteen?

Presidentit Macron ja Putin keskustelivat videoyhteyden välityksellä kesäkuussa 2020. Korkean tason tapaamisia on rajoitettu Krimin valtauksen jälkeen. Kuva: AOP

EU:n ulkoministerit kokoontuvat Brysseliin pohtimaan tilannetta Euroopassa – Ukrainaan kohdistuva sodan uhka ja Venäjän vaatimukset puhuttavat. Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken osallistuu kokoukseen etäyhteydellä. Mitkä ovat Euroopan maiden erot, kun Venäjästä on kysymys? Mikä on Saksan ja Ranskan linja?

Plussan puolella lähes koko maassa

Kuva: Nina Karusto / Yle Sää

Maanantai on lähipäivistä lauhin, ja lämpötila on lähes koko maassa plussan puolella. Pääosin on poutaista, mutta pohjoisessa voi tulla vähän lunta tai räntää ja etelässä paikoin tihkua.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.