Hyppää sisältöön

Britannia: Kreml yrittää saada Ukrainaan Venäjä-mielisen johtajan

Britannian ulkoministeriön mukaan se on saanut haltuunsa tietoja, joiden mukaan useat entiset ukrainalaispoliitikot ovat pitäneet yhteyksiä Venäjän tiedustelupalveluihin.

Ukrainan joukot harjoittelivat Hersonin alueella Krimin niemimaan pohjoispuolella 19. tammikuuta. Kuva: EyePress News/Shutterstock/All Over Press

Britannia syyttää Venäjää siitä, että maa yrittää saada Ukrainaan Venäjä-mielisen johtajan. Uutta johtajaa tarvittaisiin tilanteessa, jossa Venäjä hyökkäisi Ukrainaan ja miehittäisi maan.

Britannian ulkoministeriö esitti väitteensä lauantaina julkaistussa lehdistötiedotteessa. (siirryt toiseen palveluun)

Ulkoministeriön mukaan se on saanut haltuunsa tietoja, joiden mukaan useat entiset ukrainalaispoliitikot ovat pitäneet yhteyksiä Venäjän tiedustelupalveluihin. Osa poliitikoista ovat ministeriön mukaan sotkeutunut Venäjän suunnitelmiin hyökätä Ukrainaan.

Britannian mukaan Ukrainan entistä parlamentin jäsentä Jevhen Murajevia pidetään potentiaalisena Venäjän ehdokkaana. Murajev menetti paikkansa Ukrainan parlamentissa, kun hänen puolueensa ei vuoden 2019 vaaleissa ylittänyt 5 prosentin äänikynnystä. Murajev omistaa tv-kanavan, jota Ukrainan viranomaiset ovat yrittäneet sulkea, koska sen sanotaan lähettävän venäjämielistä propagandaa.

Venäjä kiistää, Yhdysvallat huolissaan

Venäjän ulkoministeriö kiirehti tuoreeltaan tyrmäämään Britannian kommentit ja luonnehti niitä disinformaatioksi.

– Britannian ulkoministeriön levittämä disinformaatio on jälleen yksi osoitus, että anglosaksisten maiden johtamat Nato-maat lisäävät jännitettä Ukrainassa. Kehotamme [Britannian] ulkoministeriötä lopettamaan pötypuheen levittämisen, Venäjän ulkoministeriö tviittasi.

Yhdysvallat pitää Britannian ilmoittamia tietoja erittäin huolestuttavina.

– Ukrainan kansalla on suvereeni oikeus määrittää oma tulevaisuutensa ja me tuemme demokraattisesti valittuja kumppaneitamme Ukrainassa, sanoi Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Emily Horne.

Britannia julkisti lehdistötiedotteensa vain tunteja sen jälkeen, kun julkisuuteen tuli tieto, että Venäjän ja Britannian puolustusministerit aikovat tavata keskustellakseen Ukrainan kriisistä. Kutsun tapaamiseen Sergei Shoigulle esitti Ben Wallace.

Britannia kuuluu niihin harvoihin länsimaihin, jotka ovat toimittaneet Ukrainalle aseita, muun muassa panssarintorjuntaohjuksia.

Lue myös: