Hyppää sisältöön

HBL: Kymmenien vietnamilaisten epäillään joutuneen kiskonnan uhreiksi Pohjanmaalla

Vain neljä uhreista on suostunut puhumaan poliisille. Lehden mukaan tapauksesta epäiltyinä on paikallinen vietnamilainen pariskunta ja kaksi paikallista kasvihuoneyrittäjää.

Huvudstadsbladetin mukaan epäiltyinä on paikallinen vietnamilainen pariskunta ja kaksi paikallista kasvihuoneyrittäjää. Kuvituskuva tomaattiviljelmältä. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Kymmenien vietnamilaisten epäillään joutuneen kiskonnan uhreiksi Pohjanmaalla Närpiössä, kertoo Hufvudstadsbladet (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan tapauksesta epäiltyinä on paikallinen vietnamilainen pariskunta ja kaksi paikallista kasvihuoneyrittäjää.

HBL:n tietojen mukaan tutkinta koskee vietnamilaisen työvoiman pitkäkestoista ja systemaattista tuontia muun muassa joihinkin närpiöläisiin kasvihuoneyrityksiin.

Vietnamilaisen välittäjän kerrotaan ottaneen 10 000–20 000 euroa henkilöä kohden maanmiestensä tuomiseksi Suomeen. Tapauksen kaikkia yksityiskohtia ei ole selvitetty, mutta lehden mukaan siihen saattaa myös liittyä epäily ihmiskaupasta.

– Meillä on tällä hetkellä neljä uhria, jotka ovat suostuneet keskustelemaan poliisin kanssa. Epäilemme, että kyse on ollut kymmenistä ihmisistä muutaman vuoden ajan, mutta toistaiseksi kukaan heistä ei ole halunnut sanoa mitään, sanoo Helsingin poliisilaitoksen ihmiskaupparyhmää johtava rikoskomisario Pekka Hätönen Huvudstadsbladetille.

Yle kertoi perjantaina suuresta talousrikostutkinnasta Närpiössä ja Vaasassa, johon liittyy maahantulo- ja työvoiman hyväksikäyttöepäilyjä.

Helsingin poliisilaitos teki yhteistyössä Pohjanmaan poliisilaitoksen ja Keskusrikospoliisin kanssa alkuviikosta etsintöjä ja otti kiinni useita henkilöitä Närpiössä ja Vaasassa.

Pohjanmaan poliisilaitos oli viime vuoden puolella pyytänyt yhteistyötä ja tutkinta-apua Närpiössä tapahtuneesta törkeää kiskontaa koskevassa rikosepäilyssä.

Pidätetyistä kaksi vangittiin perjantaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa.