Hyppää sisältöön
Mielipide
Koronavirus

Heikki Hiilamon kolumni: Pandemia on jallittanut meitä toistuvasti – silti pitää muistaa, että koronan jälkeinen aika tarvitsee suunnitelman

Pirullisesti muuntautuva virus on tehnyt politiikasta reagoivaa. Nyt tarvitaan katsetta pidemmälle, Heikki Hiilamo kirjoittaa.

Maaliskuussa 2020 heti ensimmäisen poikkeustilan julistamisen jälkeen arvelin tällä palstalla, että korona kurittaisi Eurooppaa muutamien viikkojen tai kuukausien ajan. Toki tiesin tuolloin, että aikaisemmat pandemiat olivat kestäneet muutamia vuosia ja realistisempi arvio uuden kurimuksen kestosta olisi tätä luokkaa. Olin kuitenkin niin paniikissa, että halusin uskotella itselleni ja muille tilanteen helpottavan nopeammin.

Helmi-maaliskuussa 2020 seurasin herkeämättä uutisia koronaan liittyvien kuolemien määrän noususta Italiassa. Luvut kasvoivat niin pelottavasti, että asetin ennen nukkumaan menoa puhelimen lentotilaan, jotta yön aikana ei tulisi lisää pahoja uutisia. Yöllä heräilin hikisenä taivastellen, voiko tämä todella tapahtua nyt meille kaikille.

Vähänpä tiesimme, mitä olisi edessä.

Korona oli suuri ja pelottava tuntematon, joka vyöryi päällemme hidastetun tsunamin tavoin. Pandemiasta tulisi sukupolvemme painajainen.

Muistan keväältä 2020 aurinkoiset ilmat, etätyön aiheuttamat selkäkivut ja jatkuvan käsien pesemisen. Olin mukana valtioneuvoston kanslian asettamassa tiedepaneelissa, joka kuudessa viikossa tuotti raportin (siirryt toiseen palveluun) pandemian vaikutuksista ja exit-strategiasta. Vähänpä tiesimme, mitä olisi edessä.

Lapset kuitenkin palasivat kouluun toukokuun lopussa paneelimme suosituksen mukaisesti. Kesällä tartuntoja oli vähän. Huolta herättivät ulkomaalaisten kausityöläisten muutaman tapauksen ryppäät siellä täällä. Mieli oli kuitenkin kirkas ja toiveikas, jopa ylpeä. Olimme selättäneet koronan ensimmäisen aallon ja – mikä tärkeintä – selviytyneet paljon paremmin kuin Ruotsi.

Vastustajalla olikin uusia ässiä hihassa.

Tilanne alkoi kriisiytyä uudelleen vasta lähempänä joulua. Samaan aikaan ensimmäisiä rokotuksia odotettiin kuumeisesti Suomeen.

Pienestä aluepolitikoinnista huolimatta rokotukset edistyivät mainiosti. Myös tartuntojen määrä laski lupaavasti. Sain omat piikkini huhtikuussa ja heinäkuussa. Elokuussa uskaltauduin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ulkomaan työmatkalle. Taas näytti hetken siltä, että pandemia olisi jo taputeltu.

Mutta vastustajalla olikin uusia ässiä hihassa. Ensin tuli delta ja sitten omikron. Uudet variantit muuttivat pelikentän täysin. Olin lokakuussa Riiassa päivää ennen lockdownin alkua. Kävin myös Georgian Tbilisissä. Pienissä maissa tartuntoja oli tuhatmäärin päivässä. Ylimielisenä pohdin, miksi nuo yhteiskunnat epäonnistuivat – toisin kuin me – viruksen taltuttamisessa.

Ennen joulua oli selvää, että omikron nitistää myös meidän puolustusmuurimme. Sisäilmassa aerosolien avulla leviävä virus iskee erityisen ankarasti maihin, joissa talvisäiden vuoksi vietetään paljon aikaa neljän seinän sisällä. Virus levisi Suomessa kolovalkean tavoin.

Viruksen pirullisen evoluution vuoksi politiikka on ollut vahvasti reaktiivista.

Kaikesta huolimatta ajattelen edelleen, että Suomi pärjää hyvin. Olemme toki tehneet virheitä, mutta myös oppineet valtavasti ja muuttaneet strategiaa tilanteen mukaan.

Uusia variantteja varmasti vielä ilmaantuu. Toisaalta rokotteita kehitetään edelleen ja taudin lääkehoidot edistyvät. Ikäviin yllätyksiin pitää varautua, mutta se ei saisi estää paluuta kohtuullisen, vaikkakaan ei absoluuttisen riskittömään uuteen normaaliin.

Viruksen pirullisen evoluution vuoksi politiikka on ollut vahvasti reaktiivista. Nyt kaivataan proaktiivisempaa ja strategisempaa näköalaa pandemiataisteluun.

Nyt olisi aika alkaa hahmottaa pandemian jälkeistä arkea: suunnitelmaa vaurioiden korjaamiseksi.

Keväällä 2020 en ollut ainoa pandemian pikaista loppua ennustanut hätäilijä. Erilaisia vaikutusarvioita ja exit-strategioita valmistelivat muun muassa eduskunnan tulevaisuusvaliokunta (siirryt toiseen palveluun), sosiaali- ja terveys-, elinkeino-, työ (siirryt toiseen palveluun)- ja valtiovarainministeriö (siirryt toiseen palveluun) sekä valtioneuvoston kanslia.

Sittemmin tällä rintamalla on ollut hiljaisempaa. Nyt vielä omikronin riehuessa olisi aika palata noihin valmisteluihin ja alkaa hahmottaa pandemian jälkeistä arkea: suunnitelmaa pandemian aiheuttamien vaurioiden (siirryt toiseen palveluun) korjaamiseksi.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina.

Kolumnista voi keskustella 27.1. klo 23:00 asti.

Lue myös