Hyppää sisältöön

Vastavalitut aluevaltuustot kokoontuvat jo maaliskuun alussa – vaikutusvaltaisen johtajan virka pannaan hakuun heti perään

Suomen ensimmäiset soteasioista päättävät aluevaltuustot on valittu. Kaikki valtuustot aloittavat työnsä maaliskuussa, mutta keskustelua tulevasta on käyty jo pitkään. 

Mies katsoo kuvaajaa, istuu tuolilla kääntyneenä selkänojan ylitse, musta maski kasvoilla, musta puku päällään.
Aluevaltuusto on valittu ja varsinainen työ käynnistyy maaliskuussa. Muutosjohtaja Jukka Alasentie kertoo, mitkä asiat ovat tärkeimpinä asialistalla heti alkuun. Video: toimittaja Elina Nieminen, kuvaaja Marjut Suomi

Sunnuntain vaalipäivä ratkaisi, minkälaisilla kokoonpanoilla soteasioista päätetään jatkossa. Nyt valitun aluevaltuuston työ käynnistyy Pirkanmaalla konkreettisesti maaliskuun kahdeksas päivä ensimmäisellä järjestäytymiskokouksella.

– Valitaan puheenjohtaja ja todetaan, ketkä ovat tulleet valituiksi. Pian on edessä myös hallintosäännön hyväksyminen pelisääntöjen selventämiseksi. Kiinnostavaa on varmasti aluehallituksen valinta ja hyvinvointijohtajan viran perustaminen, arvioi hallinnon rakentamisesta Pirkanmaalla vastannut muutosjohtaja Jukka Alasentie.

Hyvinvointijohtajan virka pannaan hakuun heti kokouksen jälkeen ja haku on avoinna 14 päivää. Valinta on tavoittena tehdä valtuustossa jo 26. päivä huhtikuuta.

Aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajien tehtävien painoarvoa Alasentie pitää varsin suurina.

Strategiasta päättäminen linjaa työtä

Strategiassa valtuusto päättää siitä, miten palvelua tuotetaan. Millä pelisäännöillä? Mitä tuotetaan julkisesti ja mitä hoitavat yksityiset firmat? Lisäksi monta muuta asiaa linjataan strategiassa, ja asia konkretisoituu ensi vuoden talousarviossa, joka käsitellään syksyllä.

Uudella toimielimellä on paljon työtä, ja siksi se kokoontuu maalis- ja huhtikuussa kaksi kertaa, ja sen jälkeen noin kerran kuukaudessa. Lisäksi aluehallitus pitää 2–3 kokousta kevään aikana.

– Luottamushenkilöillä ja virkavalmistelijoilla on paljon töitä, Alasentie muistuttaa.

Hän arvioi kuluvan vuoden vaativan erityistä panostamista aluevaltuustotyöhön.

– Monet asiat, jotka on tehty kunnissa vuosikymmeniä, rysähtävät kaikki aluevaltuuston päätettäväksi seuraavan kymmenen kuukauden aikana. Mutta tehtävä on myös hyvin haastava ja mielenkiintoinen.

Aluevaltuusto on uusi taso matkalla kansanedustajaksi

Pirkanmaan hyvinvointialueen kuuluu 19 000 työntekijää ja yli kahden miljardin budjetti. Organisaatiosta on tulossa melkoinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Ylimmällä johdolla tulee olemaan rooliaan isompi rooli Pirkanmaalla ja toivottavasti myös valtakunnallisesti.

Alasentie näkee uudessa organisaatiossa paikan kehittyä uusille poliitikoille.

– Tähän asti politiikan tasoja ovat olleet kunta ja eduskunta, mutta nyt väliin tulee uusi taso. Toivon, että se toimisi kasvualustana uusille kansanedustajille.

Aluevaltuuston suurin Pirkanmaalla on Kokoomus

Pirkanmaan aluevaltuustossa istuu ensimmäisellä kaudella suurimpana puolueena Kokoomus. Työ käynnistyy aluksi puoluetasolla, kertoo valituksi tullut Aleksi Jäntti.

– Puoluehallitus hyväksyy huomenna tiistaina Kokoomuksen sisällä noudatettavat menettelytavat. Valtuustoryhmän oma järjestäytymiskokous on noin viikon sisällä. Piirihallituksella on merkittävä rooli myös vaalien jälkeen, hän listaa.

Jäntti pitää muutosjohtaja Alasentien tapaan tärkeimpiä rooleina aluevaltuuston ja hallituksen puheenjohtajapaikkoja.

– Kaikkein vaikutusvaltaisin paikka on varmasti hallituksen puheenjohtajan paikka. Valtuuston puheenjohtajan paikka on seremoniallisempi, mutta toki hänkin tulee hallitustyöskentelyyn osallistumaan. Vaikuttajapaikkoja molemmat ja yhtä keskeisiä kuin kuntatasolla.

Aleksi Jäntin (kok.) arvion mukaan hänen puolueelleen tullee vaikutusvaltaisin puheenjohtajan paikka. Kuva: Marjut SUumi / Yle

Aleksi Jäntti ei vielä osaa veikata hallituksen puheenjohtajan paikkaa, mutta uskoo sen päätyvän Kokoomukselle.

– Pitäisin sitä pienenä ihmeenä, jos hallituksen puheenjohtaja ei olisi Kokoomuksesta.

Aluevaltuuston toimintaan liittyvä yhteydenpito toisiin puolueisiin on jo käynnistynyt ennen vaaleja.

– Meillä on säilynyt koko ajan keskusteluyhteys ja sitä pidetään yllä. Toki nyt vaalien jälkeen puututaan sisältökysymyksiin ja paikkajakoihin. Tottakai kovaa kamppailua käydään sekä puolueiden sisällä että puolueiden välillä, Jäntti myöntää.

Uuden organisaation käynnistäminen vaatii aikaa

Aluevaltuustoihin päätyi vaalien kautta useita kansanedustajia ja vähintään kuntatasolla politiikassa mukana olevia henkilöitä. Työ aluevaltuustossa tulee vaatimaan myös aikaa.

– Pidän tärkeänä, että varsinkin käynnistämisvaiheessa mukana on kokeneita poliitikkoja. Usealla eri tasolla toimimista tulee harkita myöhemmin ja keskustella, miten työ ajankäytöllisesti onnistuu, toteaa Jäntti. Itse hän toimii tällä hetkellä apulaispormestarina Tampereella.

Hyvinvointijohtajan ominaisuuksista Jäntillä on selkeä näkemys.

– Hyvinvointialueen johtajan valinnassa pidän kaikkein tärkeimpänä ominaisuutena yhteistyökykyä ja ennen kaikkea kykyä johtaa ihmisiä, mutta myös asioita, prosesseja, verkostoja ja taloutta. Myös olemassa olevat verkostot kuntatasolla ja valtakunnan tasolla ovat tärkeitä.

Puoluekantaa Jäntti ei pidä tärkeänä.

Hyvinvointialueen valtuustolla ei ole vakituista kokoontumispaikkaa Pirkanmaalla. Ensimmäiset kokoukset ovat Messu- ja urheilukeskuksessa Tampereella. Siellä voi tarvittaessa olla usean metrin turvavälit. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Aluevaltuusto toimii kuin kunta

Toiminnaltaan aluevaltuusto muistuttaa vahvasti kuntien toimintatapaa, mikä ei ole ihme.

– Laki hyvinvointialueista on suunnilleen kopio kunnallislaista, kertoo muutosjohtaja Jukka Alasentie.

Aluevaltuustolla ei ole varsinaista kotipesää. Ensimmäinen kokous pidetään Tampereella Messu- ja Urheilukeskuksen Tähtien salissa.

– Korona on osaltaan määritellyt kokoontumispaikan valintaa. Ja jos määräykset vielä kiristyvät, niin voimme ottaa vielä suuremman hallin käyttöömme, ja istua vaikka viiden metrin välein, Alasentie tuumii.

Mitä mieltä olet? Keskustelu on auki 25. tammikuuta kello 23.00 asti.

Lue lisää: