Hyppää sisältöön

Lomautukset uhkasivat ensin reilua tuhatta sairaanhoitopiirin työntekijää – nyt ne eivät ole toteutumassa lainkaan

Kovissa säästöpaineissa oleva Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri lähti hakemaan seitsemän miljoonan euron säästöjä. Henkilöstömenoista löytyi lopulta karsittavaa puolen miljoonan euron verran.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri suunnitteli isoja lomautuksia. Toisin kävi. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten suunnittelemat lomautukset eivät ole toteutumassa.

Lomautuksista saatava säästö jäisi pieneksi lomautusten aiheuttamat kokonaishaitat huomioiden.

Eksoten hallitus käsittelee esitystä ylimääräisessä kokouksessaan keskiviikkona 26. tammikuuta.

Säästöpaineet johtivat yt-neuvotteluihin

Kovissa säästöpaineissa oleva Eksote aloitti yhteistoimintaneuvottelut marraskuussa 2021. Tuolloin lomautusten kerrottiin uhkaavan reilua 1 000 henkilöä. Lomautusten kesto olisi ollut 2–4 viikkoa.

Irtisanomistarve oli enimmillään 60 henkilöä.

Joulukuussa Eksotesta kerrottiin, että lomautusten määrää oli rajattu.

Neuvottelut päättyivät tammikuun 2022 puolivälissä. Lopputulema on, että lomautuksia ei toteutettaisi ollenkaan.

Hallitukselle tehdyn esityksen mukaan lomautukset olisi käytännössä mahdollista kohdistaa noin 200 työntekijään. Määrää kuvaillaan suhteellisen pieneksi.

Myös lomautusten säästövaikutus jäisi pieneksi, noin 450 000 euroon. Lomautukset eivät näin ollen olisi tarkoituksenmukaisia.

Lisäksi lomautusten aiheuttama rekrytointikielto vaikeuttaisi merkittävästi uusien työntekijöiden palkkaamista Eksoteen.

Lomautukset aiheuttaisivat toteutuessaan myös mainehaittaa Eksotelle, mikä voisi vaikeuttaa rekrytointeja lähitulevaisuudessa.

Muita sopeutustoimia

Lomautusten sijasta Eksoten hallitukselle esitetään muita sopeutustoimenpiteitä noin 12 henkilötyövuoden verran.

Niihin kuuluu palvelussuhteiden irtisanomisia. Lisäksi Eksote tarkastelee mahdollisuuksia sjoittaa henkilöstöä muihin avoinna oleviin tehtäviin.

Näistä toimenpiteistä on Eksote laskee saavansa puolen miljoonan euron säästön. Alunperin Eksote on tavoitellut tälle vuodelle 7 miljoonan euron säästöjä.

Neuvottelujen aikana on käyty läpi myös muita kuin henkilöstöön suoraan vaikuttavia säästötoimenpiteitä.

Ratkaisu sopii Lappeenrannan kaupunginhallitukselle

Kaupunginhallitus totesi tiistai-illan kokouksessaan yksimielisesti, että kaupunki ei edellytä Eksoten aiemmin suunnittelemien lomautusten toteuttamista.

Lappeenrannan kaupunginhallituksen mukaan lomautusten aikaansaamat säästöt olisivat niin pieniä, että niiden vuoksi ei kannata vaarantaa Eksoten henkilöstön työhyvinvointia ja aiheuttaa merkittävää organisointityötä työnjohdolle. Lappeenrannan kaupunki kertoo hyväksyvänsä sen, että lomautuksista ennakoitua puolen miljoonan säästöä ei tulisi.