Hyppää sisältöön

Saunomiseen täysin hurahtanut laulaja Hanna Pakarinen neuvoo: Aina suihkuun ennen saunaa eikä työasioista puhuta

Hanna Pakarinen kertoo tehneensä saunan lauteilla monia elämän isoja päätöksiä. Saunassa syntyi myös ajatus laulajan uran suunnasta.

Laulaja Hanna Pakarisen tärkeimmät saunomisen säännöt, joita jokaisen suomalaisen kannattaisi noudattaa
Laulaja Hanna Pakarisen tärkeimmät saunomisen säännöt, joita jokaisen suomalaisen kannattaisi noudattaa

Hanna Pakarisen Idols-kisan voitosta tuli tammikuussa kuluneeksi 18 vuotta. Pakarinen muistaa uransa vauhdikasta alkua hyvällä ja kertoo muistojen myös kultaantuvan ajan myötä.

Lähtö laulajan uralle alkoi kuitenkin poikkeuksellisen vauhdikkaasti.

– Tuosta hetkestä kuusi viikkoa aiemmin mie olin ajanut vielä trukkia työkseni. Saman tien periaatteessa aloin tekemään näitä [laulajan] hommia. Työt alkoivat välittömästi.

Pakarinen teki töitä artistina vuosia, kunnes tuli tunne, että on pakko pitää tauko. Laulaminen sinänsä on kuitenkin kuulunut elämään aina.

– Artistina oleminen on sitten vähän toinen juttu, kun se ei ole pelkästään sitä laulua. Siinä on omat juttunsa ja tuli tunne, että on pakko pitää taukoa. Päätin, että palaan takaisin vasta sitten, kun siltä tuntuu. Kahdeksan vuotta siinä meni.

Kahdeksan vuoden aikana Pakarinen teki töitä radiojuontajana. Viime vuoden lopulla hän päätti jättää ne hommat ja keskittyä jälleen kokonaan laulajan uran luomiseen.

Uutta urasuunnitelmaa ja musiikkia hän on tehnyt yhdessä ystävänsä Kristiina Wheelerin kanssa. Naisten yhteistyötä on suunniteltu muun muassa saunan lauteilla.

Saunominen on Pakarisen rakas ajanviete, jossa ajatukset kirkastuvat myös päätöksiksi.

– Esimerkiksi uraan liittyviä päätöksiä ja monenlaisia henkilökohtaiseenkin elämään liittyviä asioita, jotka painaa mieltä. Monesti löydän ratkaisun siellä, vaikka siten avannon kautta, jos ei vielä saunassa.

Pakariselta kysyttiin Puoli seitsemän -ohjelmassa, mitkä ovat saunomisen tärkeimmät säännöt, joita suomalaisten kannattaisi noudattaa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä:

  • Aina suihkuun ennen saunomista
  • Kysy muilta saako heittää löylyä
  • Ei puhuta työasioista eikä politiikkaa
  • Nautitaan!

Pakarisen saunomiseen eivät kuulu alkoholipitoiset juomat. Tähän hän on tottunut muun muassa Saunaseuran saunoilla, jossa alkoholia ei käytetä, ja jonka jäsen Pakarinen on.

– [Juon] Ihan normivettä, tavallista vettä.

Katso koko Puoli seitsemän -lähetys tästä:

Laulaja Hanna Pakarinen Puoli seitsemän -ohjelman vieraana