Hyppää sisältöön

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä tulossa tekonivelsairaala Coxan toiseksi suurin omistaja, Tampere päätyi myymiseen

Osakekauppojen taustalla on vuoden vaihteessa aloittavat hyvinvointialueet, joiden omistukseen Coxa oy:kin siirtyy. Tampereen kaupunki haluaa myydä osuutensa ennen kuin se siirtyisi vastikkeetta Pirkanmaan hyvinvointialueelle.

Päijä-Hämeen hyvinvointikuntayhmä on yksi Coxan perustajista. Coxa perustettiin vuonna 2003. Kuva: Antti Eintola / Yle

Tampere päätti 25. tammikuuta myydä osuutensa tekonivelsairaala Coxasta. Tampere on yksi Coxan perustajista. Uuden sote-lain perusteella kaupungin omistamat Coxan osakkeet siirtyisivät vastikkeetta ensi vuoden alussa aloittavalle Pirkanmaan hyvinvointialueelle.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän hallitus käsittelee maanantaina 31. tammikuuta ostaako se osakkeet itselleen. Kauppahinnaksi on jo virkamiestasolla neuvoteltu noin 3,5 miljoonaa euroa.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä (hyky) omistaa nyt 3 prosenttia Coxasta, ja jos kauppa toteutuu, nousee omistusosuus 13 prosenttiin. Kaupan toteutuessa hykystä tulee Coxan toiseksi suurin omistaja Pirkanmaan hyvinvointiyhtymän jälkeen.

Hykyn omistusosuus siirtyy automaattisesti uuden Päijät-Hämeen hyvinvointialueen omistukseen vuodenvaihteessa.

Potilaiden näkökulmasta mikään ei kaupan myötä muutu

Tekonivelpotilaista valtaosa hoidetaan jatkossakin Päijät-Hämeen keskussairaalassa, se ei muutu mahdollisen osakekaupan myötä.

– Tässä on kyse kumppanuuden syventämisestä, ja jo vakiintuneen toiminnan vahvistamisesta, toteaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän konserni- ja yhteyspäällikkö Timo Louna.

Coxaa käytetään jatkossakin tasaamaan ruuhkahuippuja ja täydentämään Päijät-Hämeen omaa palvelutuotantoa.

Tekonivelsairaala Coxa on Tampereella toimiva, Suomen ainoa tekonivelleikkauksiin keskittynyt sairaala.

Juttua muokattu 25.1.2022 klo 17.04 kun saatiin tieto että Tampereen kaupunki on päätynyt myymään osuutensa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.