Hyppää sisältöön

Pienessä Puumalassa petyttiin raskaasti oman seurakunnan lakkauttamiseen – valtuuston puheenjohtaja erosi kirkosta välittömästi päätöksen jälkeen

Seurakuntalakkautukset on otettu Sulkavalla ja Puumalassa vastaan vaihtelevasti. Puumalan seurakunta liitetään ensi vuoden alussa Mikkelin seurakuntaan ja Sulkava Savonlinnan seurakuntaan.

Puumalan kirkkovaltuuston edellinen puheenjohtaja Marketta Auvinen (vasemmalla ) ja tehtävät nyt jättävä Anne Kietäväinen (oikealla) kertovat molemmat eronneensa kirkosta kuultuaan päätöksen oman seurakuntansa lakkauttamisesta. Kuva: Petri Vironen / Yle

Puumalassa samassa tehtävässä työskennelleet kirkkovaltuuston puheenjohtajat eivät sanojaan säästele kysyttäessä mielipidettä Puumalan seurakunnan lakkauttamisesta.

Kirkkohallituksen täysistunnossa sinetöitiin tiistaina pitkään käyty keskustelu Puumalan seurakunnan liittämisestä Mikkelin seurakuntaan ja Sulkavan seurakunnan liittämisestä Savonlinnan seurakuntaan ensi vuoden alussa.

Puumalan nykyinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Anne Kietäväinen sekä häntä ennen samassa virassa toiminut Marketta Auvinen kertovat molemmat pettyneensä raskaasti lopputulokseen.

Samalla he ilmoittavat eronneensa seurakunnasta ja kirkosta. Tämä tarkoittaa sitä, että Kietäväinen jättää tehtävänsä myös valtuuston puheenjohtajana.

Arvio seurakunnan taloustilanteesta saa pyyhkeitä

Puumalan seurakunta on tunnettu varallisuudestaan. Seurakunta omistaa esimerkiksi 1 700 hehtaaria metsää ja kymmeniä rantatontteja.

Seurakuntaliitosta on perusteltu muun muassa talouskysymyksillä. Kietäväisestä ja Auvisesta seurakuntaliitos puolestaan tehtiin virheellisin perustein.

– Meillä on toimeentuleva seurakunta. Meillä ei ole velkaa. Laskut on maksettu. Kiinteistöt on hyvässä kunnossa. Viime vuoden tulos oli positiivinen. Tämän vuoden talousarvio päättyi positiiviseen tulokseen. Ei ole oikeastaan mitään syytä, miksi pitäisi liittää, Auvinen sanoo.

– Seurakuntalaiset ovat hyvin aktiivisia. Meillä on ollut paljon vapaaehtoisia töissä. Täällä on omaa seurakuntaa rakastettu. Sen takia tämä oli katastrofi.

Kietäväinen kritisoi Kirkkohallituksen hyväksymää arviota, jonka mukaan Puumalan seurakunnan talous olisi huonommassa kunnossa kuin hänen mielestään tosiasiassa on.

– Siitä neljästä puuttumiskynnyksestä vain maksuvalmiutta koskeva puuttumiskynnys täyttyi. Sekään ei ole todellista, koska meillä on maksuvalmiutta. Limittiä saadaan aina ja voidaan käyttää, jos puunmyyntitulot ei ole tullut ajallansa. Eli siinä on todella suuri virhe, Kietäväinen sanoo.

Kirkosta eroaminen saattaa kiihtyä alueella

Seurakuntien liitoksista on väännetty jo tovi Etelä-Savossa. Muutama vuosi sitten Juvan, Puumalan ja Sulkavan seurakunnat tekivät yhteistyöselvityksen vapaaehtoispohjalta. Tuolloin Juva tyrmäsi fuusioajatuksen.

Tämän jälkeen selvitysmiehen voimin ryhdyttiin kartoittamaan Puumalan ja Sulkavan seurakuntien kysymystä. Lopulta ehdotettiin, että seurakunnat liitettäisiin suurempiin seurakuntiin.

Auvinen eikä Kietäväinen usko isomman seurakunnan hyödyttävän Puumalaa. Pikemminkin heistä lakkauttamisen myötä menetetään aktiivinen seurakunta. Heistä kirkosta eroaminen saattaa kiihtyä protestina liitospäätökselle.

– Aika moni on sanonut, että eroaa. Monet ovat myös sanoneet, että ovat tehneet ahkerasti vapaaehtoistyötä, mutta se loppuu ilman muuta heti, Kietäväinen kertoo.

Molemmat kertovat omien voimien loppuneen. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen he eivät lähde asiaa ajamaan.

Kirkkoherra: Ei tämä juhlan aihe ole

Liitoskysymykseen on suhtauduttu Puumalassa myös varovaisesti ymmärtäen. Puumalan seurakunta kertoi viime syksynä suhtautuvansa varauksella tuomiokirkkoseurakuntaan liittymiseen, mutta yhtyi samalla moniin selvitysmiehen ja Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin nostamiin havaintoihin ja seikkoihin.

Puumalan Va. kirkkoherra Olli J Vuoristo-Watia kertoo ymmärtävänsä, että tieto seurakunnan lakkauttamisesta on monille kova isku.

– Kyllä minä ymmärrän sen, että itsenäisyyteen pitäytyvät seurakuntalaiset ja luottamushenkilöt ovat tehneet kaikkensa sen puolesta, mihin ovat uskoneet. Sillä tavalla ymmärrän, että varmasti tällä hetkellä on kovinkin kurja olo. Ei tämä juhlan aihe ole, eikä ilkkumisen aihe.

– Mutta kyllähän selvitysmiehen työ, tuomiokapitulin aloite sekä kirkkohallituksen esittelijän tekemä esitys ovat avoimesti saatavilla ja sanoisin, että niistä voi lukea ja tehdä johtopäätöksiä.

– Olisi hyvä, että asiaan liittyvät tunteet ja seurakuntalaisten identiteettiä kunnioitetaan. Yritän tätä tuoda esille kun ryhdytään käymään liitosneuvotteluja.

Sulkavan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sanna Reponen piti lakkauttamispäätöstä odotettu. Hän kertoo olevansa toiveikas sen suhteen, että osana Savonlinnan seurakuntaa toiminta jatkuu Sulkavalla jatkossakin ja resurssit työhön riittävät. Kuva: Petri Vironen / Yle

Sulkavalla suhtaudutaan asiaan luottavaisesti

Sulkavalla suhtaudutaan tulevaan seurakuntaliitokseen varovaisen myönteisesti. Sulkavan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sanna Reponen uskoo, että jatkossa työntekijöiden aikaa jäisi ydintoimintaan, eli hengelliseen työhön.

– Isomman seurakunnan kappeliseurakuntana meillä on enemmän mahdollisuuksia kuin itsenäisenä tai yhteistyössä pienempien seurakuntien kanssa. Niin paljon on kaikkea byrokratiaa ja paperihommaa, mikä sitten liittyy itsenäisen seurakunnan toimivana pitämiseen. Sitä kauttakin saadaan helpotusta, Reponen pohtii.

Reponen pitää myös mahdollisena, että Sulkavan alueella saatetaan nähdä protesteja pakkoliitoksien seurauksena.

– Varmaan on muutamia, jotka haluavat näin toimia.

Lue myös: