Hyppää sisältöön

Pääkaupunkiseudun elokuvateatterit saattavat avautua ensi viikolla, jos avi kuuntelee koronakoordinaatioryhmää

Avin päätös elokuvateattereiden ja muiden sisätilojen rajoitusten mahdollisesta helpottamisesta tulee maanantaina. Finnkinolla on valmius saada omat teatterinsa auki ensi viikon perjantaina.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että sisätilojen istumapaikallisiin tapahtumiin voitaisiin ottaa 50 ihmistä. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (avi), että sisätilojen istumapaikallisiin tapahtumiin voitaisiin ottaa 50 ihmistä. Avi kertoo maanantaina, löyhentääkö se rajoitusta koordinaatioryhmän ehdotuksen mukaisesti.

Jos näin käy, pääkaupunkiseudun elokuvateatterit voisivat avata taas ovensa. Samoin myös pieniä konsertteja tai teatteriesityksiä voitaisiin järjestää.

Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila kertoo Ylelle, että jos avi helpottaa rajoituksia maanantaina, ketjun elokuvateatterit voitaisiin saada pääkaupunkiseudulla auki ensi viikon perjantaina.

– Teemme parhaillaan suunnitelmia ja pyrimme siihen, että saisimme loppuviikosta elokuvateatterit auki, Wolf-Mannila sanoo.

Teoriassa ovet voitaisiin avata jo tiistaina, mutta käytännössä se olisi vaikeaa.

– Avaaminen on monen asian summa. Erityisesti henkilöstöä koskevista asioista pitää heidän kanssaan keskustella, Wolf-Mannila kertoo.

Finnkinolla on pyörinyt mahdollisuus yksityisnäytöksiin koko rajoitusten ajan, ja se mahdollisuus on voimassa ensi viikollakin.

Wolf-Mannila: "Rajoitukset tuntuneet epäreiluilta"

Wolf-Mannilan mukaan elokuvateattereihin kohdistuvat rajoitukset ovat välillä tuntuneet epäreiluilta – varsinkin kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on todennut, että elokuvissa käynti on vähäriskinen tapahtuma.

– Silti elokuvateattereita on koko korona-ajan rajoitettu hyvin voimakkaasti verrattuna muihin toimintoihin ja liiketoimintoihin. Lisäksi tässä on vaarassa ihmisten työpaikat ja koko elokuva-alan ansaintalogiikka, Wolf-Mannila suree.

Hänen mukaansa tilannetta on hankaloittanut myös se, että rajoituspäätökset ovat tulleet yleensä hyvin lyhyellä varoitusajalla.

– Mutta nyt meillä on päällä positiivinen odotus, ja toivotaan, että saadaan hyviä uutisia maanantaina.

Lue myös: