Hyppää sisältöön

Muinaiset luulöydöt kyseenalaistavat lihansyönnin merkityksen ihmisen evoluution supervauhdittajana

Kun ihminen alkoi pari miljoonaa vuotta sitten syödä roimasti lihaa, juuri se vei evoluutiopolulle, joka on tuonut meidät tällaisina tähän päivään. Niin yleensä ajatellaan. Väärin, sanoo tuore tutkimus.

Taitelijan näkemys kahdesta pysty- eli Homo erectus -ihmisestä ja heidän aikalaisympäristöstään Itä-Afrikassa. Kuva: Mauricio Anton / George Washingtonin yliopisto

"Sori vegaanit, lihan syöminen teki ihmisestä ihmisen", otsikoi yhdysvaltalainen Time-lehti (siirryt toiseen palveluun) muutama vuosi sitten juttunsa, joka perustui Nature (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä julkaistuun Harvardin yliopiston tutkimukseen.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan tuo varsin vakiintunut käsitys on tutkimusaineiston vääristymästä johtuva virhetulkinta.

Harvardin tutkijoiden mukaan ihmisten suku teki ratkaisevan päätöksen ottaessaan aivoja ruokkivan eläinproteiinin 2,5 miljoonaa vuotta sitten osaksi ruokavaliotaan.

Aluksi revittiin rippeitä petojen hylkäämistä haaskoista, mutta 1,5–2 miljoonaa vuotta sitten ihmisen on arveltu alkaneen päästä käsiksi lihaan toden teolla. Selvää syytä siihen ei tiedetä.

Ehkä eläimiä oli tuohon aikaan erityisen paljon, helpoksi saaliiksi asti. Tai kenties silloin yleistyivät yhä pätevämmät kivityökalut, joilla saattoi viiltää lihaa luista ja nuijia ravitsevan ytimen esiin niiden sisältä.

Olipa syy mikä tahansa, ilman lihaisaa ruokavaliota olisi vallan mahdollista, ettei Homo sapiens – me nykyihmiset – olisi lajina niin älykäs kuin se nyt on, Harvardin evoluutiobiologit sanoivat.

Käsitys 1,9 miljoonaa vuotta sitten sukupuuhumme ilmestyneen mahtilajin Homo erectuksen eli pystyihmisen aivojen kasvusta juuri liharuoan seurauksena saa vahvoja vasta-argumentteja PNAS (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä julkaistussa tuoreessa tutkimuksessa.

Arkeologisten todisteiden perusteella H. erectus todellakin söi paljon lihaa, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan lihan makuun olivat päässeet muutkin ihmislajit tuohon aikaan ja jo ennenkin. Lajeista saatu data vain on ollut epätasapainossa, tutkimuksessa osoitetaan.

Sen mukaan pystyihmiseen on keskitytty liiaksi ja muut lajit on jätetty liian vähälle huomiolle. Löytöjen vähäisyys ei ole ollut omiaan auttamaan asiaa.

– Paleoantropologit ovat menneet yhä uudelleen hyville löytöpaikoille, kuten Olduvainrotkoon Tansaniaan. Sieltä on etsitty – ja myös löydetty – huikaisevan hyviä todisteita lihansyönnin räjähtämisestä kasvuun vajaat kaksi miljoonaa vuotta sitten, sanoo George Washingtonin yliopiston (siirryt toiseen palveluun) antropologian apulaisprofessori Andrew Barr.

Teoria joutuu aivan toiseen valoon, kun mukaan otetaan luita myös muilta itäafrikkalaisilta löytöpaikoilta, sanoo Barr, tutkimusartikkelin pääkirjoittaja.

Vertailussa oli mukana yhdeksän aluetta, joilla on säilynyt merkkejä varhaisten ihmisten elämästä. Löytökerrokset ovat 1,2–2,9 miljoonan vuoden ikäisiä. Lihansyöntiä jäljitettiin viilloista, joita ihmisten kivityökaluista oli jäänyt eläinten luihin.

Pystyihmisen syntyaikaan Afrikassa eli muitakin ihmislajeja, osin jopa samoilla paikoilla. Kuvassa on Homo rudolfensis ja Homo habilis -lajien kalloja Kenian kansallismuseossa Nairobissa. Kuva: RZAF Images / AOP

Jotta teoria pystyihmisistä erityisinä lihansyöjinä pitäisi paikkansa, tutkijat odottivat, että teurastuksen merkkejä olisi heidän jäljiltään 50 prosenttia tai edes kymmenesosa enemmän kuin muilta ihmislajeilta.

Tulos todisti toista: eri ajoilta ja alueilta tehtyjen löytöjen määrään suhteutettuna H. erectuksen ilmestyminen syömäpaikoille ei lisännyt lainkaan todisteita lihankulutuksen yltymisestä. Jos luita oli paljon, myös teurastajien viiltoja oli enemmän, siinä kaikki.

– Kun H. erectus -laji löytyi, alkoi myös lihansyönnistä todistavan savuavan aseen uuttera etsintä. Aiemmin siihen panostettiin paljon vähemmän, Barr kertoo Popular Science (siirryt toiseen palveluun) -sivuston haastattelussa.

Myös geologia on vaikuttanut vakiintuneen teorian syntyyn.

– Kallioperää ajalta ennen H. erectusta on vaikeampi tutkia. On luontoäidin oikuista ja maapallon kuoresta kiinni, mitkä sedimentit ovat helpoiten pinnalla, Barr selittää.

Fossiilien viiltojälkiä yli 20 vuotta tutkinut Smithsonian-instituutin luonnonhistoriallisen museon arkeologi Briana Pobiner sanoo olevansa tuloksista todella yllättynyt.

Hänen mukaansa ne eivät vain muuta käsitystä siitä, mitä arkeologiset eläinlöydöt kertovat varhaisimmasta lihansyönnistä, vaan osoittavat myös, miten tärkeää on jatkaa ihmisen evoluution suurten kysymysten pohtimista uusista näkökulmista.

Teurastajan työn jälkiä eläimen luussa puolentoista miljoonan vuoden takaa. Luufossiili on löytynyt Koobi Forasta Keniasta. Kuva: Briana Pobiner / Smithsonian-instituutti

Ellei liharuoan lisääntynyt määrä, niin mikä sitten oli syynä varhaisten ihmisten aivojen kehittymiseen ja evoluution ottamaan suuntaan?

Ehkä ihminen alkoi saada ruoastaan lisää ravinteita keksittyään valmistaa sitä tulella? Nykytiedolla juuri pystyihminen istui ensimmäisenä leirinuotiolla. Tai kenties vastaus ovatkin isoäidit, jotka keräilivät ravintoa uusille sukupolville? Sellanenkin hypoteesi on esitetty.

Pohtimista on syytä jatkaa, sanovat Barr ja Pobiner.

Tutkimusta Popular Science -sivustolla kommentoivan Arkansasin yliopiston antropologian professorin Peter Ungarin mukaan ihmisen evoluutiotarina on liian monimutkainen ja -vivahteinen, jotta sen voisi panna yhden otsikon alle. Ungar on perehtynyt pitkällisesti ruokavalioiden evoluutiovaikutuksiin.

– En usko tuleen tai kivityökaluihin kaiken kattavana selityksenä. Ne ovat osa sitä keinovalikoimaa, jolla esivanhempamme alkoivat päästä käsiksi yhä kattavampaan valikoimaan ravintoa, joka sitten ruokki heitä alati muuttuvissa oloissa, Ungar sanoo.

H. erectuksen ympäristö- ja ilmasto-olosuhteet toden totta muuttuvat monta kertaa, sillä laji levittäytyi ensimmäisinä ihmisinä Afrikan lisäksi Aasiaan.

Turkanan poikana tunnettu lähes kokonainen luuranko on täydellisin Homo erectus -löytö. Lapsi eli nykyisen Kenian alueella Turkanajärven lähellä 1,5–1,6 miljoonaa vuotta sitten ja kuoli arviolta 7–11 vuoden iässä. Hänestä on saatu paljon tietoa lajinsa ominaisuuksista. Hänen on muun muassa todettu olleen täysin sopeutunut kävelemään ja juoksemaan maassa, ei enää osin kiipeilemään puissa kuten aiemmat ihmislajit. Kuva: Panther Media / AOP

Miten me nykyihmiset tarkalleen olemme sukua pystyihmisille? Se on yksi varmaa vastausta vailla olevista kysymyksistä ihmisten suvun pitkässä ja monipolvisessa evoluutiotarinassa.

Kun H. erectus kuoli sukupuuttoon, se oli ollut olemassa vähintään viisi kertaa niin kauan kuin me nykyihmiset toistaiseksi. Kenties se ennätti ensimmäisenä myös Eurooppaan. Sekään ei ole mahdoton hypoteesi.

Nature (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä kolme vuotta sitten julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa H. erectuksen kohtaloksi pääteltiin koituneen sen viimeisten elinalueiden mullistuminen ilmastonmuutoksen vuoksi 108 000–117 000 vuotta sitten.

Nuorimmat löydetyt fossiilit ovat Jaavan saarelta Indonesiasta, jonne laji oli taivaltanut jo varhain maakannasta pitkin, kun jääkausi oli alentanut merenpintoja. Afrikasta lajin arvioidaan kadonneen puoli miljoonaa vuotta sitten.

Nuorimpien fossiilien ajoitus on vastaus yhteen pohdintaan. Olisiko nykyihminen voinut ennättää omia polkujaan Afrikasta Aasiaan niin, että lajit olisivat eläneet samoilla alueilla samaan aikaan ja nykyihminen olisi jopa tehnyt selvää sukulaisistaan?

Niin ei ajoituksen perusteella käynyt. Sen sijaan denisovanihminen, Aasiassa kehittynyt serkku- tai suorastaan sisarlajimme, saattoi tavata pystyihmisen sopuisissa merkeissä, mikä voisi selittää arkaaisia jälkiä denisovalaisten perimässä.

Lue myös:

.
.