Hyppää sisältöön

Nato vastasi Venäjälle – puolustusliitto ei voi vetää ovea kiinni uusilta jäseniltä

Venäjä on vaatinut Yhdysvalloilta ja Natolta takuita siitä, ettei se laajene enää lähemmäs Venäjää. Yhdysvallat toimitti vastauksensa Venäjän vaatimuksiin aiemmin tänään.

Naton mukaan Euroopan maat päättävät itse turvallisuusratkaisuistaan
Naton mukaan Euroopan maat päättävät itse turvallisuusratkaisuistaan

Nato kertoo toimittaneensa Venäjälle vastaukset sen vaatimuksiin turvatakuista.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ei kertonut tarkemmin vastausten sisällöstä. Stoltenberg sanoi kuitenkin, ettei Nato voi suostua Venäjän vaatimuksiin siitä, ettei se ota lisää jäsenmaita.

Stoltenberg muistutti, että Nato on puolustusliitto eikä se etsi vastakkainasettelua.

Tiedotustilaisuudessaan hän ehdotti, että Venäjä ja Nato perustavat yhteystoimistot Brysseliin ja Moskovaan, ja keskittyvät ratkomaan erimielisyytensä diplomatian keinoin.

Venäjä on vaatinut Yhdysvalloilta ja Natolta takuita siitä, ettei se laajene enää lähemmäs Venäjää.

Yhdysvallat toimitti vastauksensa Venäjälle aiemmin tänään. Niidenkään sisältöä ei tiedetä.

Tiedotustilaisuudessa Stoltenberg kertoi Naton nostaneen valmiuttaan Ukrainan tilanteen takia. Natolla on hänen mukaansa nopeassa toimintavalmiudessa 5 000 sotilasta.

Myös Yhdysvallat vastasi Venäjälle

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken kertoi kirjallisen vastauksen jättämisen jälkeen, että Yhdysvallat on luonut "vakavasti otettavan diplomaattisen polun" Ukrainan ja Venäjän tilanteen ratkaisemiseksi vastauksessaan Venäjälle.

– Teemme selväksi, että olemme sitoutuneet ydinperiaatteisiin, joihin kuuluu Ukrainan suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden ylläpitäminen ja puolustaminen sekä valtioiden oikeus päättää itse turvallisuusasioistaan ja liittoumistaan, Blinken kertoi.

Blinken kertoi myös, että aikoo keskustella lähipäivinä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa Yhdysvaltain vastauksesta Venäjän vaatimuksiin.

Venäjä on vaatinut muun muassa sitovia lupauksia siitä, ettei sotilasliitto Nato saa enää laajeta itään.

Venäjä julkisti joulukuussa Yhdysvaltoja ja Natoa koskevat kaksi sopimusluonnosta, joiden sisältö merkitsisi lännen vaikutusvallan vähenemistä Itä-Euroopassa.

Lue lisää: