Hyppää sisältöön

Kouluissa väkivallasta puhutaan kiusaamisena, kun aikuisten kohdalla se on rikos – taustalla lapsivihamielinen kulttuuri, sanoo kirjailija Iida Rauma

Kirjailija Iida Rauman mukaan aikuisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan aivan eri tavoin. Nuoret eivät myöskään saa ääntään kuuluviin, koska heitä on vanhoja ihmisiä vähemmän.

Kirjailija Iida Rauma kritisoi suhtautumista kouluväkivaltaan
Kirjailija Iida Rauma kritisoi suhtautumista kouluväkivaltaan

Kirjailija Iida Rauman tuore romaani Hävitys kuvaa lapsuutta ja lapsena koetun väkivallan vaikutuksia myöhempään elämään.

Iida Rauma kertoo Ylen aamun haastattelussa tarttuneensa aiheeseen omien kokemusten myötä. Hän oli kouluaikanaan sosiaalisen väkivallan kohde, mutta siitä puhuminen oli hankalaa.

Rauman mielestä lasten asiat mielletään suomalaisessa kulttuurissa pieniksi ja hänenkin kokemukset typistyivät "lasten jutuiksi".

– Meillä on lapsivihamielinen kulttuuri. Se kuulostaa absurdilta sanoa, kun poliitikot hokevat, että lasten paras pitää ottaa huomioon. Mutta jos tarkastelee asioita käytännössä, totuus näyttää erilaiselta.

Lapsivihamielisyys näkyy Rauman mielestä niin yksityisissä kokemuksissa kuin laajoissa yhteiskuntapoliittisissa kysymyksissä.

– Kävin kouluni 90-luvulla lama-aikana. Ei tarvinnut olla valveutunut tajutakseen, että poliittiset ratkaisuja ei tehty lasten etu mielessä. Kun lama alkoi hellittää, niin lapsiköyhyys alkoi moninkertaistua, toteaa Rauma. Myös eläkejärjestelmä on lasten ja nuorten kannalta huono vitsi, lisää Rauma.

– Ja tietenkin on isoin ja kammottavin asia, lapsille ja tuleville sukupolville on luvassa hirvittävä, pilattu planeetta. Tätä ei voi selittää muulla, kuin että vanhat ihmiset tekevät politiikkaa ja käyttävät valtaa. Ja varmasti liikuttaa vähemmän, jos on haudassa siinä vaiheessa, kun kaikki romahtaa niskaan, sanoo Rauma.

Lapset ja nuoret ovat vähemmistössä

Iida Rauman romaanissakin esiintyvä kirjailijahahmo mainitsee, miten hän on yrittänyt kirjoittaa lapsista jo miltei parinkymmenen vuoden ajan, mutta se on mahdotonta.

– Meillä ei ole kieltä lasten kokemuksille. Ne mielletään marginaalisiksi lasten jutuiksi, joilla ei ole yhteiskunnallista painoa.

Kirja on yritys muuttaa tätä, sanoo Rauma. Rauman mielestä pitäisi luoda kieltä sille, että voisimme puhua lasten ja aikuisten välisestä valtaerosta.

– On olemassa sukupolvikonfliktin käsite. Mutta mielestäni se ei ole hyvä, koska jos joku väestöryhmä selvästi sortaa jotain toista väestöryhmää, on konflikti vähättelevä termi.

Lapset kuitenkin kasvavat ja heidän aivonsa vielä kehittyvät. Kuinka epätasa-arvoa voisi purkaa, niin että tulevaisuus olisi parempi?

– Tarvittaisiin monialaista tutkijajoukkoa vastaamaan, sanoo Rauma, lisäksi Rauma nostaa esille äänestysiän

– Väestörakenne on sellainen, että vanhat ihmiset ovat enemmistössä. Tuntuu tosi lohduttomalta, että nuorten ihmisten on määrällisen vähemmistön takia hankala saada ääntään kuuluviin. Jos äänestysikää alennettaisiin parilla vuodella, se aavistuksen verran tasaisi sitä, toteaa Rauma.

Koulukiusaaja saa palkinnon, kun väkivallan jälkiä korostetaan

Iida Rauman mukaan aikuisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan aivan eri tavoin. Rauma kuvailee, kuinka lapsen pitää todistaa, että sosiaalinen väkivalta tuntuu pahalta.

– Muiden väkivallan lajien kanssa ei kysytä vaikutuksista vaan oletetaan, että niillä on automaattisesti negatiivisia vaikutuksia.

Rauma kritisoi myös termiä koulukiusaaminen sekä kampanjoita niiden kitkemiseksi.

– Väkivaltaa pitäisi kutsua väkivallaksi. Kampanjoiden nimiä on "ikuiset arvet" tai "sanat jättävät jäljet", niissä korostetaan negatiivisia seurauksia. Tämä on kuin palkinto väkivallan tekijälle, joka on pyrkinyt vahingoittamaan ja kampanja julistaa "sä onnistuit siinä".

– Uhrille viesti on, että elämäsi on lopullisesti runneltu ja sinussa on ikuinen arpi. Tällainen on kamalaa puhetta.

Rauma huomauttaa, ettei aikuisten kohdalla puhuta näin. Kun aikuinen pahoinpidellään, ymmärretään automaattisesti, että kyseessä on rikos.

Kouluväkivaltaongelma jatkuu vuodesta toiseen. Rauma sanoo olevansa kriittinen sen suhteen, kuinka koulukiusaaminen mielletään.

– Ajatellaan, että on kyse lapsiyksilöiden välisestä toiminnasta. On kiusaajia, kiusattuja ja sivustakatsojia ja he toimivat keskenään. Silloin ei kiinnitetä huomioita koulun kulttuuriin ja opettajien toimintaan. Miten ylipäänsä lapset tulevat kohdatuksi opettajien taholta? Onko koulussa esimerkiksi normaalia nöyryyttää tai naureskella yhdelle muiden nähden? pohtii Rauma.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 28.1. klo 23:een asti.

Lue lisää: