Hyppää sisältöön

Tukholman yliopiston professori Markus Jäntti Ykkösaamussa – mitä haluat kysyä?

Miksi Ruotsin talous menestyy aina vaan paremmin kuin Suomen? TV1:n ja Yle Radio 1:n Ykkösaamun vieraana suorassa lähetyksessä lauantaina on kansantaloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta.

TV1:n ja Yle Radio 1:n Ykkösaamun vieraana suorassa lähetyksessä lauantaina on kansantaloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta. Kuva: Patrik Schauman / Yle

Suomen ja Ruotsin taloudet ovat elpyneet kaksi vuotta kestäneestä pandemiasta yllättävän nopeasti. Mutta onko korona jättänyt Suomen, Ruotsin ja koko Euroopan talouksiin pysyvän jäljen?

Valtiot ovat velkaantuneet kahden viime vuoden aikana tavalla, jota ei ole ennen nähty. Mitä voimakkaasta velkaantumisesta seuraa?

Suomessa on ennustettu ensi vuodeksi usean prosentin talouskasvua. Millaiseen tyytyväisyyteen on aihetta?

Valtion taloudenhoitoa seuraava talouspolitiikan arviointineuvosto on ohjeistanut hallitustä esittämällä, että hallitus tarvitsee vakauttamisohjelman. Miten Suomen taloutta pitäisi vakauttaa?

TV1:n ja ja Yle Radio 1:n Ykkösaamun vieraana suorassa lähetyksessä lauantaina 29.1. klo 10.05 alkaen on kansantaloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta. Seija Vaaherkumpu haastattelee.

Jäntille voi lähettää kysymyksiä sähköpostitse osoitteella tv1.ykkosaamu@yle.fi tai alla olevalla lomakkeella.