Hyppää sisältöön

Rotterdam 2 - Suomi 0: Miksi Alankomaat on vienyt kaksi jättimäistä tehdashanketta Suomen nenän edestä?

Sekä metsäjätti UPM että polttoaineyhtiö Neste ovat valinneet vuoden sisällä Rotterdamin suomalaiskaupunkien sijaan investointikohteekseen. Molemmat investoinnit ylittävät luultavasti miljardin euron rajan.

UPM:llä on biojalostamo entuudestaan Lappeenrannassa. Yhtiön nyt suunnittelema biojalostamo olisi vuosituotannoltaan noin viisinkertainen Lappeenrannan jalostamoon verrattuna. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Metsäyhtiö UPM kertoi tänään, että se aikoo sijoittaa uuden biopolttoainejalostamonsa Alankomaiden Rotterdamiin.

Lopullista invenstointipäätöstä ei ole vielä tehty, mutta UPM:n päätös lyö valinnan kaupunkien välillä lukkoon.

Valinta on suuri pettymys Kotkalle, joka oli UPM:n toinen vaihtoehto jalostamoinvestoinnille. Kyse on jopa miljardiin euroon nousevasta investoinnista.

Kuulostaako tutulta?

Viime vuoden maaliskuussa miljardi-investoinnin sijoittamisesta Rotterdamiin kertoi Neste. Toisena vaihtoehtona oli tuolloinkin suomalaiskaupunki, sillä kertaa Porvoo.

Miksi yhtiöt valitsivat molemmissa tapauksissa Rotterdamin suomalaiskaupunkien sijaan?

Rotterdam on logistiikan superkaupunki

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on kritisoinut viime vuosina painokkaasti Suomen talous- ja teollisuuspolitiikkaa, verotusta ja ammattiyhdistysliikettä esimerkiksi avoimessa kirjeessään (siirryt toiseen palveluun).

Ylen haastattelussa Pesonen jatkaa kritiikkiään ja sanoo, että Rotterdam-valinnan taustalla on painanut esimerkiksi verotus, suomalainen metsäkeskustelu ja lakot.

Yksi tärkeimmistä valintaan vaikuttaneista tekijöistä oli Pesosen mukaan logistiikkakustannukset. Niistä hän mainitsee erikseen esimerkiksi diesel-veron kiristämisen.

Vaikka Pesosen kertomissa perusteluissa korostuu sääntely, verot ja esimerkiksi ammattiyhdistyksen rooli, biojalostamon suhteen on syytä katsoa logistiikkakysymyksiä laajemminkin.

Logistiikan suhteen Rotterdam on nimittäin todellinen superkaupunki.

Rotterdamissa on valtava satama, lukuisia logistiikkakeskuksia, suuri jalostamoiden ja kemianteollisuuden keskittymä, ja kaupungin sijainti on hyvin keskeinen.

Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Analyysitalo Inderesin metsäyhtiöitä seuraava pääanalyytikko Antti Viljakainen toteaa, että Rotterdamin etuna on pienempi etäisyys etenkin lopputuotteiden viennissä asiakkaille.

UPM pohtii vielä biojalostamon raaka-aineiden vaihtoehtoja. Ehdokkaina ovat esimerkiksi jäterasvat, Suomessa lähellä olevat puuteollisuuden tähteet sekä eteläamerikkalainen öljykasvi brassica carinata.

– Todennäköisesti käyttöön tulee useita raaka-aineita. Mitä suurempi osa käytetään Etelä-Amerikasta tuotavaa öljykasvia, sitä enemmän Rotterdamin vahvuudet korostuvat myös raaka-aineiden tuonnissa, Inderesin Viljakainen sanoo.

Pidempi matka Suomeen on myös käytetyillä paistinrasvoilla. Toisaalta Kotkassa hakkuutähteet olisivat olleet lähempänä.

Viljakainen arvelee, että valinnan taustalla on painanut myös maariskin välttäminen. Suomessa UPM:llä on jo useita tehtaita, joten yhtiölle on kannattavaa hajauttaa riskiä esimerkiksi UPM:lle epäsuotuisasta sääntelystä tai työmarkkinataisteluista.

Neste vuosi sitten: Rotterdam ylivoimainen kustannusvertailussa

Viime maaliskuussa Rotterdam voitti jalostamoinvestointien ensimmäisen erän.

Silloin Porvoo jäi nuolemaan näppejään, kun Neste päätti jatkaa biojalostamonsa suunnittelemista Rotterdamiin. Yhtiön lopullista investointipäätöstä odotetaan vielä, mutta jos sellainen tehdään, on kaupunki valittu.

Yhtiön toimitusjohtajana valinnan aikaan toimineen Peter Vanackerin mukaan Rotterdam oli kustannusvertailussa ylivoimainen verrattuna Porvooseen.

– Perusteellisten tutkimusten ja laskelmien perusteella investoinnin kokonaiskustannukset ovat huomattavasti pienemmät Rotterdamissa, Vanacker totesi Nesteen valinnan jälkeen.

Logistiikka oli yksi ratkaisevista kysymyksistä myös Nesteen valinnassa. Toisen merkittävän eron muodostivat rakennuskustannukset, jotka Nesteen mukaan ovat huomattavasti pienemmät Rotterdamissa.

UPM:n tuoreessa päätöksessä rakennuskustannukset painavat todennäköisesti paljon vähemmän, koska Kotkassa biojalostamo olisi rakennettu infrastruktuuriltaan pitkälti valmiille tontille.

Neste perusteli valintaansa myös vähähiilisen vedyn hyvällä saatavuudella Rotterdamissa.

Siellä ilmastolupauksista olisi siis helpompaa pitää kiinni, kun jalostamisessa tarvittava vety olisi vihreämpää.

Sama seikka painaa todennäköisesti myös UPM:n valinnassa.

Voit keskustella uutisesta 28.1 klo 22 asti.

Lue lisää: