Hyppää sisältöön

Varsinais-Suomessa on todettu 10 omikronin variantin aiheuttamaa koronavirustartuntaa

Kyseessä on tiettävästi ensimmäiset varmennetut tapaukset kyseisestä muunnoksesta Suomessa. Tartunnat on varmistettu omikronin variantin aiheuttamaksi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Koronavirustartunnat todettiin omikronin aiheuttamaksi Turun yliopistollisen keskussairaalan Tyksin laboratoriossa. Kuva: Arash Matin / Yle

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on varmistettu kymmenen tapausta omikron BA.2-variantin aiheuttamasta koronavirustartunnasta, kertoo sairaanhoitopiiri tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun). Sairaanhoitopiirin mukaan variantti voi pitkittää nykyistä tautiaaltoa.

Koronavirustartunnat todettiin omikronin alavariantin aiheuttamaksi Turun yliopistollisen keskussairaalan Tyksin laboratoriossa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäiset varmennetut tapaukset kyseisestä muunnoksesta Suomessa.

– Muunnokset havaittiin viime viikolla. Meillä on käytössä koronaseulontatesti, josta reaaliaikaisesti näemme mahdolliset eri varianttimuutokset ja sieltä se epäily näissäkin tapauksisa heräsi. Se vaati tietenkin sitten vielä genomin sekvensoinnin, jolla varmistetaan se, mistä virusvariantista on kyse. TYKSin laboratorioiden molekyylimikrobiologian ja virologian ylilääkäri Tytti Vuorinen kertoo.

Löydökset on tehty eri puolilta sairaanhoitopiiriä eikä tartuntojen alkuperästä ole tietoa.

Omikron BA.2 on omikronmuunnoksen alalinja, joka on levinnyt maailmalla nopealla vauhdilla. Siten TYKSin laboratorioiden molekyylimikrobiologian ja virologian ylilääkäri ei ollut kovin yllättynyt löydöksistä.

– Ei tämä sikäli mikään yllätys ollut. Virusvariantti on levinnyt niin nopeasti, että kyllä se oli ihan odotettavissa Suomeenkin. Epäilyjä on myös siitä, että alavariantti on Suomessa ollut mahdollisesti aikaisemminkin, Vuorinen sanoo.