Hyppää sisältöön

Hallitus esittää oikeutta tartuntatautipäivärahaan ilman virallista eristämismääräystä

Tähän asti vain tartuntataudeista vastaava lääkäri on voinut määrätä karanteeniin tai eristettäväksi, joka on ollut edellytys tartuntatautipäivärahan saamiselle.

Helsingin Messukeskuksen drive-in -koronatestauspisteessä tehtiin testejä 12. tammikuuta. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Hallitus esittää, että sairasvakuutetulla olisi oikeus tartuntatautipäivärahaan ilman tartuntatautilääkärin antamaa todistusta.

Sen pitäisi olla mahdollista, kun on luotettavasti todettu koronatartunta (PCR-testi tai antigeenitesti) eikä työhön osallistuminen ole suositeltavaa tartunnan leviämisriskin vuoksi, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa.

Oikeus tartuntatautipäivärahaan olisi myös alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalla, jos lapsella on todettu koronatartunta eikä kouluun meneminen ei ole suositeltavaa tartunnan leviämisen takia ja huoltaja on sen vuoksi estynyt tekemästä ansiotyötään. Etuuden saaminen edellyttäisi lääkärintodistusta.

Tähän asti vain tartuntataudeista vastaava lääkäri on voinut määrätä karanteeniin tai eristettäväksi. Karanteeni- tai eristämismääräys puolestaan on edellytys tartuntatautipäivärahan saamiselle.

Tartuntamäärien ja altistumisten määrien ollessa suuria hankaluutena on, että kaikkia tartunnan saaneita tai altistuneita ei käytännössä pystytä viiveettä määräämään karanteeniin tai eristettäväksi – tai määräystä ei enää kaikilla alueilla nähdä tarkoituksenmukaisena.

Testaus on myös ruuhkautunut monissa paikoissa nopeasti kasvaneiden tartuntamäärien vuoksi. Tartuntatautipäivärahan takautuvaa hakuaikaa esitetään pidennettäväksi nykyisestä kahdesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen.

Esityksen tavoitteena on turvata etenkin niiden henkilöiden toimeentuloa, joita ei ole määrätty tartuntatautilain mukaiseen eristykseen, mutta jotka jäävät palkatta pois ansiotyöstään koronatartunnan vuoksi.

Tartuntatautipäiväraha korvaa ansiotulon menetyksen täysimääräisenä.

Työnantajajärjestöt kiittelevät esitystä

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää hallitusta aloitteen ripeästä edistämisestä.

Tiedotteessaan EK toteaa tyytyväisenä, että aloite eteni STM:n johtamana eduskuntaan muutamamassa viikossa. Myös muut työmarkkinajärjestöt lähtivät mukaan aloitteeseen.

Myös Suomen Yrittäjät kertoo olevansa iloinen hallituksen esittämästä lakimuutoksestasta. Yrittäjien mukaan se on tärkeä saada nopeasti voimaan.

– Esitys on erinomainen. Erityisen tärkeänä pidämme sitä, että luotettavasti todetun positiivisen testituloksen jälkeen kuka tahansa lääkäri voi todistuksellaan mahdollistaa tartuntatautipäivärahan saannin. Tämä oli ehdotuksemme, sanoo valmistelussa mukana ollut Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten.

Lue myös: