Hyppää sisältöön

Näin penkkarit ja vanhojentanssit järjestetään Tampereella: penkkariajelut vuoden tauon jälkeen, mutta vasta keväämmällä

Lukiot saavat päättää itse vanhojentanssien ajankohdat. Moni lukio siirtää niitä huhti- tai toukokuulle.

Vuoden 2020 penkkareissa Pirkkalan yhteislukio muistutti pääministeri Sanna Marinin käyneen samaa koulua. Kuva: Antti Eintola / Yle

Koronatilanne vaikuttaa monin tavoin nuorten elämään ja juhliin. Tampereella on päätetty siirtää penkkariajelut kaupungilla koronatilanteen takia myöhempään.

Ajelut järjestetään ylioppilaskirjoitusten jälkeen torstaina 31. maaliskuuta, ellei koronatilanne pahene.

Perinteisenä penkkaripäivänä 10. helmikuuta kouluissa abit järjestävät omaa ohjelmaa, jota striimataan luokkiin. Tampereen kaupungin viestintäasiantuntija Sanna-Kaisa Nevala sanoo, että yhteistä tilaisuutta ei järjestetä juhlasaleissa.

Viime vuonna penkkareita ei ollut lainkaan, mutta nyt ne yritetään järjestää.

– Seuraamme koko ajan, miten koronatilanne muuttuu. Joudumme aika pienillä varoajoilla mahdollisesti muuttamaan suunnitelmia.

Vanhojentansseja Pirkanmaan pandemiaryhmä pyysi jo aiemmin siirtämään kevääseen. Lukiot päättävät vanhojentanssien ajankohdan itsenäisesti.

– Yhtenäistä vanhojentanssipäivää ei ole sovittu, vaan jokainen voi päättää ajankohdan itse, mielellään huhtikuun puolelle.

Osa lukioista on siirtänyt vanhojentanssit toukokuulle varosyistä.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.