Hyppää sisältöön

Jenni Haukio jättää Turun Kirjamessut – uudetkin haasteet kirjallisuuden parissa

Vuodesta 2012 Turun kirjamessujen ohjelmajohtajana toiminut Haukio kertoo keskittyvänsä ensi vaiheessa erilaisiin kirjallisiin projekteihin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio Turun Kirjamesssuilla vuonna 2017. Arkistokuva. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puoliso, rouva Jenni Haukio, ilmoittaa twitter-tilillään siirtyvänsä kohti uusia haasteita.

Hän on jättämässä lähiviikkoina työnsä Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajana. Ensi vaiheessa uudet haasteet tarkoittavat Haukion mukaan erilaisia kirjallisia projekteja.

– Sydämellinen kiitos kaikille yhteistyökumppaneille kuluneista vuosista, kiittää rouva Haukio.

Haukio on toiminut Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkönä vuodesta 2012 lähtien. Vuoden 2017 hän oli opintovapaalla ja jatkoi valtiotieteen jatko-opintojaan.

Turun kirjamessut ovat Suomen vanhin kirjallisuusalan messutapahtuma.

Vuonna 2020 kirjamessuja ei järjestetty koronapandemian vuoksi, mutta vuonna 2021 messuilla vieraili 11 500 kävijää. Edellisillä normaalivuoden messuilla kävi 23 000 vierasta.

Jenni Haukio on kirjoittanut kolme runokokoelmaa. Esikoisrunokokoelmastaan, Paitasi on pujahtanut ylleni, hän sai valtakunnallisen Runo-Kaarina -palkinnon. Hän on toimittanut suomalaisen runouden antologian Katso pohjoista taivasta.