Hyppää sisältöön

Padasjoella suljetaan palvelutalo tilapäisesti – koronarokotettuja hoitajia ei ole tarpeeksi

Visapuiston palvelutalon seitsemän asukasta sijoitetaan väliaikaisesti muihin palvelutaloihin.

Visapuiston asukkaat joutuvat tilapäisesti muuttamaan muihin palvelutaloihin. Kuvituskuva. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Padasjoella Visapuiston palveluasumisen yksikkö joudutaan sulkemaan tilapäisesti.

Päijät-Soten tiedotteen mukaan syynä on pula hoitajista, joilla on tarvittava koronarokotesuoja. Padasjoen asumispalveluiden henkilöstötilanne on Päijät-Soten mukaan ollut jo pitkään vaikea, eikä henkilöstön saatavuus ole yrityksistä huolimatta parantunut.

Hyvinvointiyhtymän on suojattava hauraat ikäihmiset takaamalla heille asianmukainen hoitopaikka. Visapuiston seitsemästä asukkaasta kaksi sijoitetaan Padasjoelle Pihlajakotiin, ja loput viisi asukasta Asikkalaan sekä Lahden alueen yksiköihin.

Päijät-Soten mukaan asukkaiden muuttopäivä on 31. tammikuuta ja sekä asiakkaiden että omaisten informointi asiasta on aloitettu. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä hoitaa muuton ja siihen liittyvät kustannukset.

Toimenpiteiden taustalla on tartuntatautilain väliaikainen pykälä 48 a, joka astuu voimaan 1. helmikuuta.

Pykälä koskee niitä sote-palveluiden toimintayksiköitä, joissa hoidetaan tartuntatautien vakaville seurauksille alttiita asiakkaita tai potilaita. Padasjoen Visapuiston palvelutalo lukeutuu näihin yksiköihin.

Päijät-Sote kertoo tiedotteessa tekevänsä parhaansa henkilöstön rekrytoimiseksi siten, että Visapuisto voidaan avata uudelleen.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.