Hyppää sisältöön

Marina Andreeva oli hiljaa kaupassa, jotta häntä ei huomattaisi venäläiseksi – nyt hän neuvoo tuhansia venäjänkielisiä seuraajiaan Suomessa asumisessa

Suomen venäläiskuplan sisällä on paljon epätietoisuutta siitä, miten suomalaisessa yhteiskunnassa kannattaa toimia. Kielitaidottomuus vaikeuttaa sopeutumista, ja suomalaisten kanssa on vaikea ystävystyä.

Marina Andreeva, Perjantai-dokkari, Helsingin metro
Suomi otti venäläisen Marinan avosylin vastaan, mutta sai hänet alkuhuuman jälkeen masennuksen partaalle. Voiko venäläisestä tulla suomalainen? Katso Perjantai-dokkari: Марина, suomalainen klikkaamalla kuvaa.

Kun Marina Andreeva muutti 11 vuotta sitten Venäjän Karjalan Aunuksesta Suomeen, ero oli valtava.

– Nyt Venäjällä on jo paremmat oltavat, mutta silloin minusta tuntui kuin olisin hypännyt helvetistä paratiisiin.

Suomessa hämmästyttivät eniten… No, erikoiset asiat.

– Puhtaus, sivistyneisyys ja… bideesuihkut! Marina nauraa.

– Lisäksi olin vaikuttunut bensa-asemista. Kuinka on mahdollista, että julkisessa vessassa on kukkia?

Nykyään Marina kertoo Instagramissa tuhansille venäjänkielisille elämästään ja selvittää seuraajilleen suomalaisen yhteiskunnan lainalaisuuksia. Suurin osa lähes 17 000 seuraajasta on Suomessa asuvia venäjänkielisiä, osa haluaa tirkistellä suomalaista elämänmenoa itärajan takaa.

– Suomeen muuttaneet venäjänkieliset löytävät vastauksia moniin kysymyksiinsä tililtäni. On paljon asioita, joita he eivät tiedä, koska täällä kukaan ei kerro toisilleen mitään – miten missäkin kannattaa toimia tai esimerkiksi mitä tukia voi hakea.

– Minulle sanotaankin usein, että tilini on kuin infopankki.

Eniten kiinnostusta herättävät Marinan mukaan sosiaalijärjestelmään, terveydenhuoltoon, työelämään ja lapsiin liittyvät julkaisut. Ilman hyvää suomen kieltä asioita on vaikea selvittää. Osa venäjänkielisistä on tekemisissä vain toisten venäjänkielisten kanssa, ja suomen kielen taito jää vajavaiseksi.

– Lähes kukaan seuraajistani ei esimerkiksi tiennyt sitä, että vähävaraiset voivat hakea tuettuja lomia tai sitä, että jos 1. tai 2. luokkalaisen vanhempana tekee lyhyempää työpäivää, voi saada osittaista hoitorahaa.

Marina päivittää Instagram-tiliään monta kertaa päivässä. Kuva: Katja Liukkonen/Yle

Kymmeniä kysymyksiä tulee päivittäin myös yksityisviesteinä.

– Aiemmin vastasin kaikille, ja saatoin istua puoli päivää puhelimen ääressä ja vain vastailla.

Pahimmillaan yhteydenottopyynnöt ovat järkyttäviä:

– Kerran minulle kirjoitti nuori nainen, joka eli lapsensa kanssa väkivaltaisessa avioliitossa. Venäjänkieliset tuttavat kehottivat häntä pysymään liitossa ja sanoivat, että muuten hänet ja lapsi voitaisiin karkottaa. Naisella oli työpaikka ja pysyvä oleskelulupa, mutta hän uskoi näitä ihmisiä, pelkäsi ja oli valmis sietämään miestä. Lopulta nainen kirjoitti minulle ja kysyi, että tapahtuuko näin oikeasti.

Naisella ei ollut mitään tietoa siitä, millaista apua hänelle voidaan Suomessa tarjota.

– Tottakai sanoin hänelle, että tuossa tilanteessa hänen täytyy lähteä. Nainen pelkäsi, että rahat eivät riitä, eikä tiennyt, että hän voi saada asumistukea, korotettua lapsilisää tai ettei hänen tarvitse maksaa päiväkodista. Ihmiset eivät tiedä oikeuksistaan.

Mansikanpoimijasta turkistarhaajaksi

Suomessa asuu Tilastokeskuksen arvion mukaan reilut 90 000 ihmistä, joiden juuret ovat Venäjällä tai entisen Neuvostoliiton alueella. Noin kolmasosa on muuttanut inkerinsuomalaisena paluumuuttajana, osa taas puolison, töiden tai opiskeluiden perässä.

Se, miksi muuttaa ja kenet täällä tapaa, vaikuttaa oleellisesti siihen, kuinka uuteen kotimaahan sopeutuu.

– Monelle ei riitä kanssakäymistä. Minä esimerkiksi muutin ihan yksin ja asuin keskellä metsää, lähimpään kaupunkiin oli kahdeksan kilometrin matka. Onneksi minun lähelläni oli ihmisiä, joiden kanssa sain keskustella ja joilta sain pyytää apua, Marina muistelee.

Marina oli kolmekymppinen yksinhuoltaja, kun hän muutti Alajärvelle opiskelemaan turkistarhaajaksi. Järviseudun ammatti-instituutin edustaja tuli Venäjälle asti rekrytoimaan opiskelijoita, eikä suomen kieltä tarvinnut osata.

– Ennen muuttoani olin käynyt Suomessa poimimassa mansikoita. Ystäväni oli jo täällä opiskelemassa ja sanoi, että mitä sinä niitä mansikoita keräilet, tule opiskelemaan. Ajattelin, että miksipä ei.

Muuttopäätös ei kuitenkaan ollut helppo: alakouluikäinen poika piti jättää asumaan mummonsa kanssa Venäjälle.

– Koululla oli asuntolat erikseen miehille ja naisille, eikä minulla ollut varaa vuokrata omaa asuntoa meille kahdelle.

Marina pääsi työharjoitteluun turkistarhaan Parkanoon, sai sieltä vakipaikan ja poika pääsi muuttamaan Suomeen.

– Muuttoprosessissa on monta vaihetta. Aluksi olin että vau, onpa täällä hienoa, sen jälkeen alkoi kaipuu kotimaahan ja myöhemmin aloin huomata huonojakin puolia.

Omankieliseen kuplaan voi jäädä jumiin

Osa Suomeen muuttaneista kokee ulkopuolisuutta. Kuva: Katja Liukkonen/Yle

Helsingin kaupungilla monikielisenä ohjaajana työskentelevälle Svetlana Oikarille Marinan kokemukset ovat tuttuja: hänen mukaansa jokainen uuteen maahan muuttava käy läpi samantyyppiset vaiheet. Aluksi ihminen katsoo uutta maata vaaleanpunaisten lasien läpi, eikä odotuksilla ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Myöhemmin muuttaja kohtaa vaikeuksia ja voi tuntea itsensä avuttomaksi.

– Ihminen joutuu täysin uuteen ympäristöön, jossa mikään ei ole tuttua. Hän alkaa kokea huonommuutta ja voi tulla jopa identiteettikriisi. Muuttoa voisi kutsua sosiaaliseksi kuolemaksi.

Yli kymmenen vuotta sitten Suomeen muuttanut Oikari tukee kotoutumisprosessissa pääasiassa venäjänkielisiä maahanmuuttajia ja suorittaa samalla psykologian maisterin tutkintoa Moskovan psykoanalyysi-instituutissa.

Koettu avuttomuus voi Oikarin mukaan muuttua masentuneisuudeksi, jolloin ei tee mieli tehdä mitään.

– Tässä vaiheessa ihmiset hakeutuvat omanlaistensa seuraan. Saman kielen puhuminen tuo sisäistä rauhaa. Tällöin moni myös muistelee, kuinka hyvä oli olla vanhassa kotimaassa ja kuinka vaikeaa on täällä.

Tällaisesta “kuplasta” – kun vietetään aikaa vain samaan ryhmään kuuluvien kanssa – voi olla myöhemmin vaikeaa päästä pois.

– Osa ihmisistä ei pysty integroitumaan uuteen yhteiskuntaan ja jää jumiin tähän vaiheeseen. Osa taas pääsee tästä yli ja alkaa tuntea olevansa kotonaan molemmissa kulttuureissa.

“Osaa hävettää puhua venäjää”

Oikari huomauttaa, että täydellinen sopeutuminen on mahdollista vain silloin, kun ihminen kokee olevansa tarpeellinen yhteiskunnassa, eli tekemisen ja itsensä toteuttamisen kautta.

– Joku menee opiskelemaan kieltä, joku perustaa yrityksen, joku löytää työpaikan.

Marina Andreeva Helsingin päärautatieasemalla. Kuva: Katja Liukkonen/Yle

Kantasuomalaisten suhtautuminen venäläistaustaisiin ei kuitenkaan ole vieläkään ongelmatonta: pienikin aksentti puhutussa suomen kielessä tai venäjänkielinen nimi vaikuttavat esimerkiksi menestykseen työmarkkinoilla.

Suomalaisella nimellä saa tutkimusten mukaan helpommin kutsun työhaastatteluun, ja moni onkin päätynyt vaihtamaan nimensä suomalaisemman kuuloiseksi. Osaa hävettää puhua venäjää julkisilla paikoilla.

– Olen huomannut, että monet pitävät suunsa kiinni vaikkapa kaupassa, jotta suomalaiset eivät huomaisi, että he ovat venäläisiä. Itsekin alussa häpesin venäjän puhumista kaupassa, jotta en kiinnittäisi huomiota itseeni, Marina Andreeva muistelee.

Osalle muuttaneista voikin olla vaikeaa hyväksyä se, että asema suomalaisessa yhteiskunnassa ei välttämättä ole yhtä korkea kuin entisessä kotimaassa.

Kielitaidottomuus kuplauttaa

Kymmenen vuotta sitten Alena Markava perusti Klubok-nimisen yhdistyksen tukeakseen venäjänkielisiä perheitä ja naisia suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämisessä ja kotoutumisessa. Pääasiassa vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys järjestää luentoja ja tapahtumia, ja tavoittaa vuosittain kolmisentuhatta ihmistä.

– On luonnollista, että ilman kielitaitoa ihminen tuntee itsensä vajavaiseksi. Moni myös välttelee suomen puhumista, koska pelkää tehdä virheitä. Se on varmaankin jäänne tiukasta venäläisestä koulujärjestelmästä.

Päättäjät ovat usein huolissaan maahanmuuttajien osallisuudesta yhteiskunnan toimintaan ja palveluihin. Esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten äänestysprosentti ja tällä hetkellä myös koronarokotekattavuus on kantasuomalaisia matalampi. Syy on Markavan mukaan luottamuksen ja ymmärryksen puutteessa.

– Suomalaiset luottavat yhteiskuntaan, koska he ovat itse sen luoneet, mutta venäjänkieliset ovat entisessä elämässään tottuneet siihen, etteivät he päätä mistään. Moni ei ymmärrä, millä lailla pystyy vaikuttamaan ja mitä varten, kun kaikki toimii muutenkin.

Myös Markava tunnistaa kuplautumisilmiön.

– Mitä nuorempana henkilö on muuttanut tänne, sitä pienempi riski on kuplautua. Mielestäni tärkein syy siihen on kielitaito. On helppo sanoa, että ei pysty oppimaan kieltä tai että siihen ei ole tarvetta. Sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty, niin moni ei näe kielen oppimisesta enää suurta hyötyä.

“Suomalaiset ajattelevat, että miksi tulitte tänne”

Marinan tyttären viisivuotisjuhlatkin näytettiin Instagramissa. Kuva: Katja Liukkonen/Yle

On selvää, että avain uuteen maahan sopeutumiseen on kielen oppiminen. Voi kuitenkin olla niin, että suomea käytetään vain pakon edessä, ja vaikka suomalaisia tuttavia löytyisikin, niin lähimmät ystävät ovat venäjänkielisiä.

– Jos et ole syntynyt ja kasvanut täällä, niin et kuitenkaan koskaan opi kieltä täydellisesti. Myös mentaliteetit ovat täysin erilaisia. Suomalaiset eivät kovinkaan aktiivisesti hakeudu kontaktiin tai avaudu. He eivät sano, että tule meille kylään, juodaan teetä, Marina pohtii.

Kuinka asiat sitten menevät venäläisillä?

– Tutustutaan, hengaillaan, kutsutaan kylään. Eihän suomalainen tee niin. Jopa sekin, että tullaan teelle, täytyy suunnitella etukäteen, ja eihän keskustelusta tule kuitenkaan mitään sielujen sympatiaa. Venäläisten kesken taas voi napata pullon ja jutella syvällisiä, ja kaikki on taas hyvin. Toki on suomalaisia, jotka rakastavat venäläisiä ja opiskelevat kieltä. He voivat ystävystyä kanssasi, mutta suurin osa ajattelee, että miksi edes tulitte tänne.

Alena Markava on samoilla linjoilla.

– Minullakin läheisimmät ystävät ovat venäjänkielisiä. Suomalaisia tuttavia on paljon, mutta ystävät ovat venäjänkielisiä. En itseasiassa edes tiedä miksi. Perheeni on kuitenkin venäjänkielinen, eikä minulla ole tarvetta olla yhteydessä suomalaisiin, ellei asia koske töitä tai harrastuksia.

– Ehkä suomalaisia kavereita on enemmän niillä, joilla on suomalainen puoliso. Niin ystävystyminen on helpompaa.

“Venäjä on minulle kuin äiti”

Marinan nuorempi tytär Elsa täyttää viisi vuotta. Kuva: Katja Liukkonen/Yle

Varsinkin itärajan lähellä asuvat venäjänkieliset kävivät ennen koronapandemiaa entisessä kotimaassaan usein. Osa elikin kahden maan välissä: sukulaiset ja ystävät olivat Venäjällä, arki taas Suomessa.

Osa kokee, ettei ole enää kotonaan oikein missään, mutta Marina näkee asian positiivisemmin:

– Minun on hyvä olla niin siellä kuin täälläkin. Venäjällä oli paljon onnellisia hetkiä. Se on minun kotirintamani: sinne voin aina palata ja se ottaa minut aina takaisin, oli se millainen hyvänsä. Sehän on kuin äiti, eihän kukaan voi valita äitiänsä. Samalla tavalla kotimaataankaan ei voi valita.

– Suomi on toinen kotini, joka otti minut vastaan silloin 11 vuotta sitten todella lämpimästi ja on antanut minulle paljon. Olen todella onnekas – minulla on kaksi kotia.

Suomessa Marinalle on syntynyt kaksi tytärtä, nyt kahdeksanvuotias Sofia ja viisivuotias Elsa.

– He ymmärtävät, että kaikki lapset eivät puhu sekä venäjää että suomea, ja sen, että he ovat erityisiä lapsia.

Marina toivoo, että hänen tyttäristään kasvavaa täysivaltaisia suomalaisia.

– Samalla kuitenkin haluan, että he muistavat venäläiset juurensa. Heilläkin tulee olemaan kaksi kotia.

Lisää aiheesta:

Korjaus 6.2.2022 klo 13:52: Svetlana Oikarin nykyiseksi opiskelupaikaksi oli virheellisesti merkitty Helsingin yliopisto. Oikari opiskelee kuitenkin Moskovan psykoanalyysi-instituutissa.

.
.