Hyppää sisältöön

Nato-joukkoja vahvistetaan eri puolilla Eurooppaa – Yhdysvallat varautuu lähettämään joukkoja jo aiemmin ilmoitettujen lisäksi

Yhdysvaltain puolustusministeriö vahvisti, että presidentti Joe Biden on antanut virallisen hyväksyntänsä 2 000 yhdysvaltalaissotilaan lähettämisestä Saksaan ja Puolaan. Lisäksi Yhdysvallat siirtää tuhat sotilasta Saksasta Romaniaan.

Saksalaisia Nato-joukkoja Liettuassa. Kuva: AOP

Yhdysvallat lähettää 2 000 sotilasta Saksaan ja Puolaan. Lisäksi se siirtää tuhat sotilastaan Saksasta Romaniaan. Joukot siirretään lähipäivinä.

Yhdysvallat ilmoitti viime viikolla asettaneensa 8500 sotilasta valmiustilaan. Pentagonin mukaan Saksaan, Puolaan ja Romaniaan lähetettävät 3 000 sotilasta ovat lisäystä näihin joukkoihin.

Pentagonin tiedottaja John Kirby sanoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvallat ei sulje pois lisäjoukkojen lähettämistä jatkossakaan.

– On tärkeää, että lähetämme [Venäjän presidentti Vladimir] Putinille ja rehellisesti sanottuna koko maailmalle vahvan viestin, että Natolla on väliä Yhdysvalloille ja sillä on väliä liittolaisillemme, Kirbysanoo.

Reutersin tietojen mukaan 2000:sta sotilaasta 1700 lähetettäisiin Puolaan ja 300 Saksaan.

Kirby korostaa, että Eurooppaan lähetettäviä vahvistuksia ei sijoiteta Ukrainaan. Lisäksi kyse on väliaikaisesta toimesta.

Venäjällä on Ukrainan rajan tuntumaan sijoitettuna ainakin 100 000 sotilaan joukot. Suomen puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg arvioi Ylelle, että Joukkoja on keskitetty enemmän kuin vuosikymmeniin tai jopa eniten toisen maailmansodan jälkeen eikä kyseessä ole mikään ennalta ilmoitettu harjoitus".

Venäjä on puolustanut joukkojen sijoittamista sillä, että maalla on oikeus siirrellä joukkojaan omien rajojensa sisäpuolella.

Tanska, Alankomaat ja Espanja liikuttelevat sotavoimaansa

Nato-maista Tanska on lähettänyt Baltian vahvistukseksi yhden fregatin ja F-16 hävittäjiä Liettuaan. Espanja on lähettänyt neljä hävittäjää Bulgariaan ja kolme laivaa Mustallemerelle. Alankomaat suunnittelee siirtävänsä kaksi F-35 hävittäjää Bulgariaan huhtikuussa. Sen lisäksi Alankomaat aikoo laittaa maavoimien yksiköitä sekä yhden laivan valmiuteen Naton nopean toiminnan joukkoja varten.

Britannian puolustusministeri Ben Wallace sanoi keskiviikkona, että Venäjän mahdollinen hyökkäys Ukrainaan näkyisi ja tuntuisi taloudellisesti myös länsimaissa. Lisäksi Ukrainasta alkaisi todennäköisesti massiivinen sotaa pakenevien muuttovirta muualle Eurooppaan.

Venäjä on ilmoittanut moneen kertaan, että se ei aio hyökätä Ukrainaan. Venäjä ei kuitenkaan ole vetänyt joukkojaan pois Ukrainan rajan läheisyydestä useiden maiden pyynnöistä huolimatta.

Sen sijaan Venäjällä on sotaharjoituksia Valko-Venäjällä ja useilla merialueilla eri puolilla maailmaa. Venäjä hermostutti hiljan muun muassa Irlannin aikomalla harjoitella merialueella, joka kuuluu Irlannin talousvyöhykkeeseen. Sotaharjoituksia siirrettiin kuitenkin myöhemmin kauemmas.

Britannian hävittäjät hätistelivät venäläispommmittajia

Keskiviikkona Britannian kuninkaalliset ilmavoimat kertoi, että sen hävittäjät joutuivat tunnistuslennolle neljän saarivaltiota lähestyvän venäläispommittajan vuoksi. Britannian hävittäjät saattoivat venäläiskoneet pois eivätkä ne loukanneet Britannian ilmatilaa.

Alkuviikosta länsimaissa Suomea myöten on kummasteltu Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin eri maihin lähettämää kirjettä. Siinä Venäjä vaatii muita maita vastaamaan ajatukseen siitä, että ne eivät saisi vahvistaa turvallisuuttaan muiden turvallisuuden kustannuksella. Venäjä viittaa vaatimuksissaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin sopimuksiin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö luonnehti kirjettä siirroksi ottelussa ja toppuutteli halua lähteä eri siirtojen perään valtavalla riennolla. Ruotsin ulkoministeri Ann Linden mukaan Ruotsi aikoo koordinoida vastaustaan Venäjän ulkoministerin kirjeeseen Suomen ja muiden kumppaniensa kanssa.

Lue lisää:

.
.