Hyppää sisältöön

Facebookin ongelmat jatkuvat: päivittäisten käyttäjien määrä pieneni ensi kerran, emoyhtiön tulos heikkeni ja osake lähti syöksyyn

Facebook ei ole ollut sen emoyhtiön johtotähti enää pitkään aikaan. Keskiviikkoinen tulosjulkistus ja sen reaktiot nostivat taas pinnalle Facebookin ongelman.

Metan tulos jäi sijoittajien odotuksista. Uutistoimisto Bloombergin mukaan toimitusjohtaja Mark Zuckerberg voi teoriassa menettää osakkeen arvonlaskun seurauksena noin 24 miljardia dollaria omaisuudestaan. Kuva: Michael Reynolds / EPA

Facebookilla ei näytä pyyhkivän erityisen hyvin. Sen emoyhtiö, nykyiseltä nimeltään Meta, ilmoitti keskiviikkona heikentyneestä tuloksestaan ja samalla yhtiön toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoi viestinsä sijoittajille.

– Ihmisillä on paljon vaihtoehtoja siihen, miten he haluavat viettää aikaansa, ja sovellukset kuten TikTok kasvavat hyvin nopeasti, Zuckerberg sanoi talouslehti Financial Timesin (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Yhtiö tekee edelleen selvää voittoa eikä sen tulos ole romahtanut. Loka–joulukuussa Metan tulos oli noin 9,1 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla yhtiö teki voittoa noin 9,9 miljardia euroa.

Tulosjulkistuksen jälkeen Metan osakkeen arvo kuitenkin putosi noin 20 prosenttia jälkipörssissä. Financial Timesin mukaan kyse on teknologiajätin heikoimmasta pörssipäivästä sitten yhtiön listautumisen ja yhdestä suurimmista arvon laskuista, mikäli kurssi ei palaudu varsinaisen pörssipäivän aikana.

Sijoittajien reaktioon ja Metan arvon laskuun liittyy monenlaisia asioita, sanoo S-Pankin USA:n salkunhoitaja Mikko Linnanvuori.

– Markkinoilla on ollut viime aikoina hermostuneisuutta kaikkien teknologiayhtiöiden suhteen, mutta toisaalta Metan tulokseen liittyy myös sijoittajia huolestuttavia asioita.

Yksi sellainen on jo aikaisemmin tiedossa ollut muutos teknologiayhtiö Applen tietojen keräämiseen liittyvässä politiikassa. Facebook ei sen takia saa enää niin tarkkaa tietoa käyttäjistään ja epätarkempien tietojen avulla on aiempaa vaikeampaa tehdä rahaa, Linnanvuori sanoo.

Myös Facebook-palvelun suosiossa on huolestuttavia seikkoja, jotka myös toimitusjohtaja Zuckerberg toi kommentissaan esiin. Kilpailu on entistä kireämpää etenkin nuorissa käyttäjissä.

Käänne: Päivittäisten käyttäjien määrä ei kasvanut vaan laski

Emoyhtiö Metaan kuuluvat Facebookin lisäksi myös Instagram, WhatsApp sekä Messenger. Yhteensä näillä palvelujen käyttäjämäärä on kasvussa. Sen sijaan Facebookin käyttäjämäärässä on tapahtunut käänne, josta kertoo muiden muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun). Ensi kerran sen 18-vuotisen historian aikana päivittäin aktiivisesti Facebookia käyttävien ihmisten määrä on laskenut eikä noussut vuoden takaiseen verrattuna.

Lasku oli tosin pientä. Aktiivisia käyttäjiä oli viime vuoden loka–joulukuussa hitusen vähemmän kuin toissa vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä. Määrä laski 1,930 miljardista 1,929 miljardiin.

Yrittäjänä työskentelevä sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä sanoo, että lasku johtuu ennen muuta Aasiasta, jossa käyttäjämäärä ei nouse enää niin reippaasti kuin aikaisemmin. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Facebookia aktiivisesti käyttävien ihmisten määrä on pysynyt jo pitkään hyvin samankaltaisena eikä siinä ole ollut selvää nousua tai laskua, Pönkä sanoo.

Facebook-sovelluksen hiipuvasta suosiosta on puhuttu jo vuosia, mutta onko nyt alkanut palvelun alamäki?

– Mitään valtavan suurta dramatiikka en näe. Toisaalta voi nähdä, että nyt tapahtuu evoluutiota, jossa ensimmäisen sukupolven some-palvelut antavat tilaa uudemmille palveluille. Isojen elinkaarien nousuja ja laskuja on nähtävissä, S-Pankin Linnanvuori sanoo.

Myöskään Pönkä ei pidä päivittäin Facebook-palvelua käyttävien ihmisten määrässä tapahtunutta hienoista notkahdusta kovin merkittävänä.

– Tässä on tullut tietynlainen saturaatio vastaan eli ne käyttäjät, jotka ovat kiinnostuneita Facebookista, ovat sinne jo liittyneet. Kasvupotentiaalia ei sillä tavalla enää ole, sanoo Pönkä.

– Ei voida kuitenkaan sanoa, että tämä palvelu olisi nyt selvässä laskussa.

Facebookin ongelma tavoittaa etenkin nuoria on näkynyt jo pitkään myös Euroopassa ja Suomessa. Suomessa Facebookin käyttäjämäärä on laskenut alle 20-vuotiaissa, mutta kaikkiaan käyttäjämäärä on pysynyt tasaisena, Pönkä kertoo.

"Kukaan ei tarkalleen tiedä, mitä ollaan tekemässä"

Facebook-sovellus ei ole ollut sen emoyhtiön johtotähti enää pitkään aikaan. Tästä kertoo myös yhtiön viime vuotinen nimenvaihdos Facebookista Metaksi. Nyt yhtiö panostaa metaversumiin eli omaan virtuaalitodellisuuteensa. Siihen liittyy vielä paljon sijoittajia arvelluttavia kysymyksiä, mitkä voivat osaltaan heijastua siihen, miten yhtiön osakkeen arvo sukelsi jälkipörssissä eli varsinaisen kaupankäynnin päättymisen jälkeen, sanoo S-Pankin Linnanvuori.

– Kukaan ei tarkalleen tiedä, mitä ollaan tekemässä ja millainen metaversen eli metaversumin päätelaite tulee olemaan, hän sanoo.

– Sijoittajana pidän kuitenkin positiivisena, että Meta siihen panostaa. Siinä poltetaan valtavasti rahaa, mutta jos Meta sen [kilpailun virtuaalitodellisuuspalveluissa] voittaa, palkinnot ovat huikeat.

Loppuvuodesta somejätti oli myös kriisin keskellä, kun yhtiön entinen työntekijä Frances Haugen toi julkisuuteen tietoja yhtiön sisäisistä käytännöistä. Haugenin mukaan yritys laittaa voitontavoittelun käyttäjiensä turvallisuuden edelle.

Voit keskustella aiheesta 4.2. klo 23 saakka.

Lue lisää:

.
.