Hyppää sisältöön

“Korona-aika räjäytti kysynnän”, iloitsee lähiruoan tuottaja – vapaaehtoisvoimin toimivien Reko-renkaiden suosio on kasvussa

Jyväskyläläistä tuottajaa rekoilussa innostaa sen henkilökohtaisuus. Koko maassa Reko-rinkejä yli 200.

Jyväskylän Reko-ringissä on mahdollista ostaa esimerkiksi Katteluksen luomukanalan munia. Kuva: Juni Heikkilä

Korona-aika on nostanut lähiruoan suosiota. Ilmiö näkyy esimerkiksi kasvavana kiinnostuksena Reko-renkaita kohtaan.

Reko on lähiruokarengas, jossa kuluttaja hakee ennakkoon tekemänsä tilauksen suoraan tuottajalta tiettyinä jakopäivinä. Esimerkiksi Jyväskylän seudun Rekossa jakelu tapahtuu kaksi kertaa kuukaudessa.

Jyväskylän Nyrölässä toimiva Koppelin tila on ollut mukana Jyväskylän seudun Rekossa alusta, eli vuodesta 2017 alkaen.

– Korona-aika on räjäyttänyt kysynnän. Kunnon kasvu alkoi vuonna 2020, muistelee Sari Koppeli.

Jyväskylän seudulla Reko-toiminta käynnistyi hieman viiveellä muuhun maahan verrattuna, sillä alueella toimi samaan aikaan aktiivisia lähiruokapiirejä.

– Alkuvaiheessa monella tuottajalla, myös meillä, oli jakopäivänä ehkä yksi tai vain muutamia tilauksia, Koppeli kertoo.

Koppelin tilan isäntä Jarkko Koppeli luovuttamassa tilausta asiakkaalle Jyväskylän Reko-jakelussa. Kuva: Timo Svan

Reko-renkaiden liikevaihto lasketaan kymmenissä miljoonissa

Rekossa tilaukset ja toimitukset sovitaan suljetuissa Facebook-ryhmissä. Ryhmät ovat itsenäisiä ja ne toimivat vapaaehtoisvoimin. Tästä syystä toiminnasta ei ole olemassa kattavia valtakunnallisia tietoja.

Reko-renkaiden ylläpitäjien ryhmää luotsaava Eeva Ylinen kertoo, että myös Pirkanmaalla tapahtui kaksi vuotta sitten melkoinen ryntäys Reko-rinkeihin, mutta sittemmin tilanne on tasoittunut. Pirkanmaalla Reko-renkaita on kaikissa maakunnan kunnissa.

Suomessa aktiivisimmat Reko-alueet ovat maan eteläosissa ja länsirannikolla. Erityisen suosittuja ne ovat Pohjois-Pohjanmaalla, mistä toiminta alunperin on käynnistynyt.

Vuonna 2021 Suomessa toimi 210 Reko-rengasta, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 35 miljoonaa euroa. Luku perustuu Reko-renkaiden ja idean isän, Thomas Snellmanin arvioihin. Tuottajia renkaissa oli 4 000 ja jäseniä 435 000.

Ruokaa on ostettu korona-aikana niin marketista kuin lähituottajalta

Leena Pölkki Jyväskylän seudun Reko-ryhmän ylläpitäjäryhmästä uskoo, että lähiruoan suosion kasvu nimenomaan korona-aikana liittyy osaltaan siihen, että moni on alkanut pohtia ruoan turvallisuutta.

– Ihmiset ajattelevat, mitä laittavat suuhunsa. Ruoan alkuperä, tuotannon eettisyys ja läpinäkyvyys kiinnostavat ihmisiä.

Kuluttajilla on myös halua tukea sellaisia ruoantuottajia, joiden toimintaa korona on kurittanut. Reko-rinkeihin on tullut mukaan sellaisia uusia toimittajia, jotka aiemmin ovat myyneet tuotteitaan lähinnä ravintoloihin.

Ruokakauppa kuuluu korona-ajan voittajiin. Esimerkiksi Kesko on hiljattain kertonut historiansa parhaasta tuloksesta. Sen myynti ja tulos kasvoi etenkin päivittäistavarakaupassa.

Ennakkotilaus on tuottajalle helppoa ja henkilökohtaista

Jyväskylän seudun Rekossa jakelupäiviä on kahdesti kuukaudessa. Jakelu tapahtuu ennalta sovittuina päivinä kahdella kauppojen läheisyydessä sijaitsevalla parkkipaikalla.

Ihmiset jonottavat tilauksiaan Minimanin läheisyydessä olevalla parkkipaikalla Jyväskylässä. Kuva: Juni Heikkilä

Myyjät pystyttävät pöytänsä sinne, mistä tilaa sattuu löytymään, ja se on on hankalaa etenkin talvisin. Jyväskylässä pohditaan parhaillaan, pitäisikö myyjillä olla oma, pysyvä numero jotta asiakkaat löytäisivät heidät paremmin.

Muutoin ennakkotilauksiin perustuva toimintatapa on helppoa sekä tuottajalle että ostajlle. Valmiiksi pakatut tilaukset vaihtavat omistajaa ripeästi. Ero torimyyntiin on selvä.

– Torilla saa seisoa tunteja tai jopa päiväkausia samaan myyntiin päästäkseen, kertoo Sari Koppeli.

Koppelin tila myy itse kasvattamiaan tuotteita kuten juureksia, marjoja ja yrttejä. Esimerkiksi persiljapuntti saattaa olla pellossa vielä pari tuntia ennen jakoa. Sari Koppelin mielestä parasta rekoilussa on se henkilökohtaisuus.

– Pakatessa kirjoitetaan jokaiseen pussiin asiakkaan nimi ja pakataan sinne se, mitä on tilattu. Kesäaikaan korostuu myös tuoreus. Eihän mistään muualta saa ostettua niin tuoretta tavaraa.

Juttua korjattu 5.2. kello 11.03. Korjattu Reko-rinkien määrä jutun ingressissä. Reko-rinkejä on yli 200, ei noin 4 000, kuten aiemmin kerrottiin.

Voit keskustella aiheesta 6.2. klo 23.00 saakka.

.
.