Hyppää sisältöön

Hiihtolomalla Eurooppaan? Tarkista tästä koronarajoitukset suosituissa lomakohteissa

Helmikuun alusta alkaen EU:n digitaalinen koronatodistus on voimassa yhdeksän kuukautta täydestä rokotussarjasta. Jos toisen koronarokotuksen on saanut vuosi sitten keväällä, todistus uhkaa jo vanheta.

Laskettelijoita hiihtohississä Saksan Garmisch-Partenkirchenillä tammikuussa. Kuva: Philipp Guelland / EPA

Useat Euroopan maat ovat höllentäneet koronarajoituksia ennen kevään lomakautta. Matkustajilta vaaditaan kuitenkin edelleen tarkkuutta, sillä EU:n yhteisestä koronatodistuksesta huolimatta matkustukseen ja aktiviteetteihin liittyvissä rajoituksissa on maakohtaisia eroja.

Yhteistä EU-maille on se, että helmikuun alusta alkaen unionin yhteinen koronatodistus on voimassa enää yhdeksän kuukautta toisesta rokotuksesta. Tällä hetkellä tehosterokotuksen jälkeen rokotustodistuksella ei ole takarajaa.

Esimerkiksi jos toisen rokotuksen on saanut jo viime toukokuussa, todistus on lähellä vanhenemista. Jos henkilö ei ota tehostetta, hänet katsotaan rokottamattomaksi passin umpeuduttua.

Keräsimme tähän juttuun esimerkkejä matkustusrajoituksista suomalaisille tutuissa lomakohteissa eri puolilla Eurooppaa.

Kestosuosikki Kanarialle pääsee negatiivisella koronatestituloksella

Espanja höllentää maskisuositusta huomenna torstaina. Nainen poisti maskinsa Fuerteventuralla elokuussa 2020. Kuva: Carlos de Saa / EPA

Espanjalle kuuluva itsehallintoalue Kanariansaaret on ollut vuosia suomalaisten matkailijoiden suosiossa.

Kanariansaarilla koronasäännöt ovat Manner-Espanjaa tiukemmat. Säännöt koskevat yli 12-vuotiaita.

Sekä Manner-Espanjaan että Kanariansaarille matkaavalta vaaditaan joko todistus otetuista koronarokotuksista, korkeintaan kolme vuorokautta vanha negatiivinen koronatestitulos, vuorokauden vanha antigeenitestitulos tai todistus korkeintaan puoli vuotta sitten sairastetusta koronataudista.

Lisäksi Kanariansaarilla kaikkien yli 12-vuotiaiden on esitettävä jokin edellä mainituista todistuksista majoituspaikassa. Lisäksi alueelle matkustavan on ladattava itselleen myös koronatartuntoja jäljittävä Radar Covid -puhelinsovellus.

Kaikkien maahantulijoiden on lisäksi täytettävä sähköinen terveystietolomake (siirryt toiseen palveluun) ennen maahan saapumista.

Ruotsi päätti kaikki rajoitukset

Monen muun Euroopan maan tavoin myös Ruotsi on purkanut koronarajoituksia. Käytännössä kaikki koronarajoitukset poistuivat puolilta öin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Ruotsi purki käytännössä kaikki koronarajoitukset keskiviikkona. Suomalaiset pääsevät nyt länsinaapuriin ilman koronapassia. Kuva: Anders Wiklund / EPA

Hallitus päätti maanantaina (siirryt toiseen palveluun) helpottaa entisestään Ruotsiin matkustamista EU-alueelta. Keskiviikosta alkaen suomalaisten ja muiden EU-kansalaisten on mahdollista matkustaa Ruotsiin ilman koronapassia tai negatiivista koronatestitulosta.

Viro vaatii todistuksia

Suomalaismatkailijalle Viro avautuu tällä hetkellä käytännössä vain rokotustodistuksella tai todistuksella sairastetusta koronataudista.

Viikon karanteenin voi välttää vain, jos Viroon saapuu maasta, jossa ilmaantuvuusluku on alle 200. Silloinkin matkustajalta vaaditaan korkeintaan kolme vuorokautta vanha negatiivinen koronatestitulos, käy ilmi Viron hallituksen poikkeustilasivustolta (siirryt toiseen palveluun).

Ranskan tiukka rokotuspassi vaikuttaa myös matkailijoihin

Suomalaismatkailijan kannalta myös Ranskassa matkustaminen sujuu helpoiten, mikäli koronarokotukset ovat kunnossa ja voimassa. Muuten maahan Suomesta saapuvilta matkailijoilta vaaditaan korkeintaan 24 tuntia vanha negatiivinen koronatestitulos, kertoo Ranskan sisäministeriö verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Matkustajat jonottivat koronatestiin Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä tammikuun 11. päivä. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA

Rokotussarjaa tai koronatestiä ei kuitenkaan vaadita alle 12-vuotiailta lapsilta.

Ranskassa on ollut tammikuusta lähtien käytössä rokotuspassi. Todistusta vaaditaan käytännössä kaikissa julkisissa tiloissa, kokoontumisissa, mutta myös museoissa, ravintoloissa, pitkän matkan liikennevälineissä sekä hiihtokeskuksissa. Edellä mainittuihin paikkoihin ei ole enää asiaa pelkällä negatiivisella koronatestituloksella.

12–15-vuotiaiden kohdalla Ranskassa on edelleen käytössä rokotuspassia edeltänyt terveyspassi. Eli tässä ikäryhmässä myös negatiivinen koronatestitulos mahdollistaa sisäänpääsyn esimerkiksi hiihtokeskuksiin.

Itävallassa tehosterokotuksen ottanut pääsee helpommalla

Itävallassa matkailija pääsee helpommalla, jos on ottanut myös koronarokotteen tehosterokotuksen. Mikäli matkailijalla on kolme rokotusannosta, koronatestiä ei vaadita. Muuten matkailijan on pääsääntöisesti käytävä koronatestissä ennen matkaa (siirryt toiseen palveluun).

Itävallan Flachaussa sijaitsee useita hiihtokeskuksia. Koronatestiä ei vaadita matkailijoilta, jotka ovat ottaneet myös tehosterokotukset. Kuva: Christian Bruna / EPA

Itävallassa niin sanottu 2G-vaatimus tulee matkailijalle tutuksi. Termi viittaa saksankielisiin sanoihin genesen eli parantunut ja geimpft eli rokotettu. Esimerkiksi sairastettu koronatauti ja kaksi rokotusannosta merkitsevät sitä, että matkailijan ei tarvitse käydä koronatestissä ennen matkaa.

Koronasäännöt koskevat pääsääntöisesti yli 12-vuotiaita samalla tavalla kuin vanhempia matkailijoita. Kuitenkin alle 12-vuotiaat, jotka matkustavat täysin rokotettujen tai koronan sairastaneiden vanhempiensa kanssa, ei tarvitse esittää todistuksia rokotuksista tai sairastetusta taudista.

Oletko lähdössä hiihtolomareissulle? Voit keskustella aiheesta torstaihin 10. helmikuuta kello 23:een asti.

Lue lisää:

.
.