Hyppää sisältöön

Varkaat ajoivat autoilla ovien läpi kauppoihin ja vetivät hinausköydellä bensa-asemien maksuautomaatteja irti – epäillään 27 varkaudesta

Poliisi selvitti kesällä huomiota saaneen rikossarjan. Varkaat iskivät ainakin Virolahdella, Miehikkälässä, Luumäellä ja Janakkalassa sijaitseville bensa-asemille.

Valvontakameran kuvassa on kolme kasvonsa peittänyttä varasta, jotka ovat kaataneet tankkausaseman automaatin kesällä Janakkalassa. Poliisin mukaan kameratallenteista oli tapauksen ratkaisemisessa huomattavaa hyötyä. Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Poliisi on selvittänyt kesällä Etelä- ja Kaakkois-Suomessa tehtyjen lukuisten törkeiden varkauksien sarjan.

Tekijät käyttivät teoissaan varastettuja autoja, joilla he repivät irti kylmäasemien automaatteja ja ajoivat liikehuoneistojen ovista läpi. Varkaat iskivät ainakin Virolahdella, Miehikkälässä, Luumäellä ja Janakkalassa sijaitseville bensa-asemille. Osa teoista jäi yrityksiksi.

Tapauksen esitutkinta on nyt valmistunut, Kaakkois-Suomen poliisi tiedottaa. Syyttäjälle siirtyy yhteensä 27 varkautta, joista suurin osa on törkeitä. Ryhmän rikoksista saama rikoshyöty on ollut kokonaisuudessaan yli 110 000 euroa. Teoista koitui asianomistajille yhteensä yli 230 000 euron vahingot.

Kohteina eläinlääkäriasema ja kukkakauppa

Tekojen takana on viime heinäkuussa Suomeen saapunut neljän romanialaisen miehen ryhmä. Heidän tavoitteenaan oli tehdä mahdollisimman arvokkaita varkauksia ja poistua sen jälkeen nopeasti maasta.

Ryhmä tavoitteli käteistä rahaa, helposti jälleenmyytäviä matkapuhelimia ja savukkeita. He ryöstivät muun muassa autoja, lähikauppoja, kioskeja, baareja ja matkapuhelimia myyviä liikkeitä. Joukkoon mahtui myös eläinlääkäriasema ja kukkakauppa.

Kohteisiin murtauduttiin yöaikaan ikkunoita rikkomalla ja kaltereita vääntämällä. Tekijät käyttivät usein myös tekoa varten varastettuja autoja murtautumiseen.

Poliisi pääsi tekijöiden jäljille jo varkauksien tekoaikana, mutta romanialainen nelikko ehti poistua maasta ennen kiinniottoa. Tekijät kuitenkin palasivat Suomeen syksyllä ja aloittivat uusien jäsenien kanssa vastaavan rikossarjan.

Silloin tekijät saatiin kiinni. Tämä kokonaisuus on jo käräjäoikeuden käsittelyssä.

.
.